Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

Joku kommentti tekee mieleni antaa taasen vellovaan kotiäitiyskeskusteluun. Kotiäidit ovat siitä mahtavia, että jos pyhääkin pyhempää Äitiyttä millään muotoa sohaistaan, niin johan käy verkko kuumana.  Mammat keuhkoavat netissä pää punaisena, että eikö jukolauta ku-kaan tajua, miten korvaamattoman arvokasta on pitää kirkassilmät silkohapset kotosalla mahdollisimman pitkään. Ja miten ju-ma-lat-to-man rankkaa hommaa se on. Antakaa meille siis tuplakorvaus siitä, vähintään!

Mutta eihän se niin mene. Ei Jyrki Käteinen voi ajatella Suomen tulevaisuutta yksittäisen kotiäidin halujen kannalta. Faktat:

1) Kotiäitien joukossa piilee koulutettujen työntekijöiden reservi.

2) Tämä reservi käy Suomelle kalliiksi, koska verovarojen kerryttämisen sijaan he kuluttavat niitä.

(Tiedän jo nyt, että jos tämä julkaistaisiin jossakin Oikeassa Paikassa kolumnina, niin vauva.fi kuumenisi räjähdyspisteeseen ja postiluukustani tultaisiin tunkemaan kakkavaippoja. Onnekseni en ole koskaan siellä käynyt. Enkä käy.)

No miten tätä solmua voisi lähteä aukomaan? Tarkoitukseni on omasta äitiydestäni huolimatta tarkastella ongelmaa objektiivisesti ja yleisellä tasolla. Jotakin, mitä ei tunnuta äitiyteen liittyvissä keskusteluissa sallittavan.

1) 6+6+6 -malli. Tätä on puskettu läpi pitkään siinä vielä kuitenkaan onnistumatta. 6 kuukautta vauvan syntymän jälkeistä aikaa olisi korvamerkitty äidille, 6 kuukautta isälle ja loput kuusi kuukautta kummalle tahansa. Olisi hienoa! Isät saisivat sen siivun vanhemmuutta, mikä heille kuuluukin. Puolikkaan kakusta. Samalla naisten asema työmarkkinoilla tasa-arvoistuisi, koska oletus ei olisi, että nainen jäisi vuosiksi kotiin hoitamaan lapsia. On myös huomattavasti matalampi kynnys laittaa päivähoitoon 1,5-vuotias kuin 9-kuukautinen.

2) Loppu pätkätyösopimuksille ja ketjutetuille työsopimuksille! Jos työelämä kohtelee nuorta naista epäreilusti, niin siitä pitää mielellään pidempäänkin taukoa. Vakipaikat hyville työntekijöille niinku olis jo!

3) Tarvitaan lisää laadukasta päivähoitoa monimuotoisemmin vaihtoehdoin. Lisää päiväkoteja, lisää ryhmäperhepäivähoitopaikkoja, lisää perhepäivähoitajia. Lisää vuoropäiväkoteja. Pienemmät päivähoitoryhmät. Varmuus siitä, että sijaisia palkataan tarvittaessa. Tämä kaikki maksaa aivan sairaasti, mutta pitkällä tähtäimellä on ehdottoman tarpeellista. Työllistävä vaikutus on tuplaava, kun saadaan tarpeeksi päivähoitopaikkoja työelämään palaaville pikkulasten äideille. Lienisi helpompaa jättää kullanmurunsa hoitoon, kun tietäisi hoitopaikan olevan luotettava ja kiireetön.

Ja sinä, kotiäiti, olet aivan oikeassa siinä, että kukaan ei voi hoitaa lastasi paremmin kuin sinä. Mutta:

1) Me kaikki olemme osa jotakin suurempaa. Yhteiskuntaa, muurahaiskekoa. Jokainen joudumme sen osaksi kuitenkin. Se ei ole mitään, miltä lapsia pitäisi varjella viimeiseen asti.

2) Sinun lapsesi eivät ole
sinun lapsiasi,
he ovat itsensä
kaipaavan elämän
tyttäriä ja poikia.

He tulevat sinun kauttasi
ja vaikka he ovat
sinun luonasi,
he eivät kuulu sinulle

Voit antaa heille rakkautesi,
mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän
omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän
ruumiinsa, mutta et
heidän sielujaan, sillä
heidän sielunsa
asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä,
ei edes uniesi kautta. 

(...ja niin edelleen - Kahlil Gibran)

3) Elämme aikaa, jolloin ei ole varaa itsekkyyteen. Politiikan suuntalinjoja ei vedetä yksittäisten ihmisten halujen perusteella. Vuonna 2012 on elintärkeää koittaa pitää tätä kansakuntaa pystyssä ja miettiä, mitä toimenpiteitä voitaisiin tehdä ennen kuin on pakko antaa tekohengitystä. Ennen kuin suunnataan ruumishuoneelle.

4) On aivan ok kaivata työelämään puuron ja puklun keskeltä. Siitä ei tarvitse kokea syyllisyyttä. Töissä on kivaa.  

Vaaliteemoja jaossa!

Ajattelin, että olisin sulkenut tämän asiakirjan salaisiin arkistoihin neljäksi vuodeksi. Siihen asti, kun aion itse asettua ehdolle kunnallisvaaleihin. Sitten tajusin, että mullahan on niin mahtavia ideoita, että olisi rikollista pitää ne itsellään jakamisen sijasta. Kukaan ei häviä mitään, jos näitä toteutettaisiinkin jo aikaisemmin.

Kyse on siis kunnallisvaaliteemoistani. Niistä, joilla ratsastaisin, jos olisin ehdolla tänä syksynä. Elämäntilanteen ollessa kuitenkin vähän epäsuotuisia sille, että voisin politikoida niin täysivaltaisesti kuin haluan, jättäydyn vielä leikistä. Onpahan sitten hiottu huippuunsa kampanjat! Mulla on tässä ollut ruhtinaallisesti aikaa pohtia kaupunkini epäkohtia ja niihin ratkaisuja.

Tällaisiin asioihin olen tähän mennessä kiinnittänyt huomiota:

1) Kantovälineellä ilmaiseksi vauvan/pikkulapsen kanssa bussissa. 

Jos lastenvaunuilla jo pääsee ilmaiseksi, niin miksei sitten kantoreppujen ja -liinojen kanssa? Lastenvaunujen ilmaisuus ei voi johtua vain siitä, että keskeltä bussia on vaarallista ja bussilinjoja myöhästyttävää tulla maksamaan kyytinsä vaunujen odottaessa.

Mielestäni kyse on myös poliittisesta kädenojennuksesta lapsiperheille. Ilmainen bussikyyti lastenvaunuille, huoltajalle ja mukana oleville pikkulapsille on merkittävä kynnyksen alentaja liikkeelle lähtemisen suhteen. Neljän seinän sisälle jäävät pikkulasten vanhemmat ovat viimeinen asia, mitä haluamme. Kotivanhemmat tarvitsevat päivittäistä annosta ihmisten ilmoilla olemisesta. Mikä onkaan kaupungilta fiksumpaa kuin antaa ilmainen kyyti harrastuksiin, kauppaan, kirjastoon, neuvolaan, puistoon tai kyläilemään ystävän luokse? Todella edullinen tapa edesauttaa kotiäitien ja -isien mielenterveyden säilymistä! Hienoa!

Olisi helppoa suoda sama etuoikeus myös lastaan kantorepulla tai -liinalla kuljettaville. Näitä välineitä käyttävien joukko on pieni, mutta voisi jopa hieman kasvaa, jos hekin pääsisivät bussilla ilmaiseksi. Itse olen monesti läpikäynyt seuraavan ajatusketjun: Olisi kiva käydä kauempana kirpparilla - Sinne on tyhmää mennä vaunujen kanssa ahtaasti sompailemaan - No olishan meillä tuo kantoreppu - Mutta sitten pitää maksaa bussista - Enkä jaksa kävellä perille asti kuusikiloinen punnus kantorepussa - Enpä sitten mene sinne kirpparille.

Tällaista punnitsemista on autottoman kotiäidin arki. Voi kuulostaa tyhmältä ajatusketjulta, mutta muutaman kuukauden univelat tekevätkin hallaa ajattelulle. Lopputulemani tässä vaaliteemassa on kuitenkin se, että elämän helpommaksi tekeminen pienten lasten vanhemmille on pelkästään plussaa kaikille. (Ja ketä käpypersettä nyt yleensä lastenrattaat busseissa haittaavatkin, niin hänkin voittaisi tällä sen, että rattaiden määrä saattaisi vähentyä busseissa, kun liinankin kanssa pääsisi ilmaiseksi.)

2) Järjestettyä kesäleikkitoimintaa kaupungin leikkipuistoihin. 

En ole ainakaan törmännyt tällaiseen Tampereella. Se ei tarkoita, etteikö sitä silti olisi jossain määrin. Minä haluaisin kuitenkin, että Tampereellekin tulisi Porin nerokas malli Mukiloista, kaupungin järjestämistä kesä- ja heinäkuun ajan kestävistä, ohjatuista leikkikerhoista puistoissa. Mukilassa tarjotaan lapsille keksi ja mehua omaan mukiin, siitä nimi Mukila. Olen itse viettänyt kaksi kesää Mukilan ohjaajana ja minulla on niistä kesistä hyviä muistoja. Työ oli puolipäiväistä, joten palkka ei ollut kummoinen. Kustannukset kaupungille eivät siis myöskään olleet korkeat...

Mukila oli käyttäjilleen ilmainen, mutta sinne piti ilmoittautua lomakkeella, jotta ohjaajilla oli tiedossa lasten yhteystiedot. Toiminta oli tarkoitettu 4-10 -vuotiaille lapsille, ja sitä oli maanantaista perjantaihin klo 10-13.30. Mukila tarjoaa vanhemmille henkireiän kesällä asioiden hoitamiseen tai lepohetkeen. Mukila toimii kätevänä lapsenvahtina muutaman tunnin. Ohjaajina oli useimmiten alan opiskelijoita, eli lähihoitaja-, sosionomi-, lastentarhanopettaja- tai luokanopettajaopiskelijoita. Ainakin itselleni Mukila antoi kullanarvoista kokemusta lastenohjaamisesta ja toiminnan suunnittelusta.

Ohjattu toiminta leikkipuistossa kokoaa kaupunginosan lapsia kesällä yhteen ja luo yhteisöllisyyttä. Kesäleikkitoiminta on hyvin matalan kynnyksen avoin varhaiskasvatuspalvelu. Mukila antaa mainiota oman alan työkokemusta heille, jotka tähtäävät opiskeluillaan työhön lasten parissa. Kustannukset ovat matalat, sillä tilat ja välineet ovat valmiiksi olemassa, eivätkä mehut ja keksit paljoa maksa. Matalista palkkakustannuksista taisinkin jo mainita. Konsepti on briljantti, enkä ymmärrä, miksei se ole Tampereella käytössä. Helsingissäkin järjestetään kesäisin puistoruokailua.

3) Liikuntakerhoja koulupäivän jälkeen iltapäiväkerhoiän ylittäneille koululaisille.

Vähän samaa rataa kuin kohdassa 2). Kaupunki voisi tehdä yhteistyötä oppilaitosten kanssa, jotta alan opiskelijoita saataisiin pitämään leppoisia hyvän mielen liikuntakerhoja 3.-6. -luokkalaisille. Tästä kerhonohjausurakasta saisi opintopisteitä ja palkkaa. Kerhoa voisi olla kerran tai kaksi viikossa koulun tiloissa. Kaikki toiminta, mikä lyhentää koululaisten pitkiä, yksinäisiä iltapäiviä, on hyvästä. Vielä parempi, jos se on ilmaista. Opiskelijoiden hyödyntäminen ja heidän hyötymisensä projektista taas on ihan parasta.

4) Päteviä sijaisia päivähoitoon. 

Voin sanoa tietäväni jotakin Tampereen päivähoidon nykytilasta. Vaikka se on päättäjien lempisäästökohteita, ei sieltä saisi nipistää yhtään. Päinvastoin, sinne kaivataan kipeästi lisää resursseja. Päivähoidon henkilökunta tekee suunnattoman arvokasta työtä, ja heillä on oikeus saada tehdä työnsä hyvin. Työtä ei voi tehdä hyvin, jos on jatkuva kiire.

Sairaslomista ja uupumisesta syntyy helposti noidankehä; jos sijaisia ei joko palkata lainkaan, vaikka heitä tarvittaisiinkin, tai sijaiset ovat pystymetsästä repäistyjä pökkelöitä. Näin kun on useasti näreet päiväkodin arjessa. Valitettavasti. Koita siinä sitten luottavaisin mielin jättää pikku Jani-Petterisi aamulla hoitoon, kun ryhmän ainoan tutun ja turvallisen työntekijän silmäpussit roikkuvat jo polvissa asti.

Tampereen päivähoidossa on käytössä VIP-sijaisia, jotka ovat päteviä, tietyn alueen päiväkoteja tarpeen mukaan kiertäviä sijaisia. Käytäntö on hyvä, mutta riittämätön. Esimerkiksi vasta valmistuneita lähihoitajia soisi rekrytoitavan lisää näihin pesteihin. VIP-sijaisia tarvittaisiin vähintään tuplamäärä lisää nykyiseen verrattuna.

...


Sellasta! Saatan päivittää listaa, kunhan saan lisää neronleimauksia. Vaaliteemani siis keskittyisivät pitkälti lapsiin ja lapsiperheisiin, mutta heitähän riittää. Lasten äänitorvena toimiminen on minulle muutoinkin sydämen asia. Täytyy pitää melua niiden puolesta, joilla ei ole rahaa lobata itse päättäjiä.

Hetkeksi hyvästit oravanpyörälle

Tänä kesänä minä olen saanut pysähtyä.

Tänä kesänä olen maistanut mansikat paremmin kuin monena aikaisempana. Olen haistanut vastaleikatun ruohon ja pehmeän kesäsateen tuoksut vahvemmin. Ehtinyt istua torilla kahvilla ja syömässä lohta ja muikkuja, kuuntelemassa haitarinsoittoa ja katselemassa ihmisiä. Pysähtynyt pitkäksi hetkeksi katsomaan, kuinka puista leijailevat höytyvät päällystävät sadunomaisesti puiston nurmikkoa. Nähnyt kesän kukissa vahvemmat värit. Jäänyt ihastelemaan Petsamon puutarhoja ja haaveilemaan niiden äärelle. Nähnyt ystäviäni ja sukuani enemmän kuin aikoihin. Saanut jotakin ennenkokematonta: oman pienen perheen. 

Minulla ei ole kiire minnekään, ei vielä pitkään aikaan. Se on autuasta. Jokainen päivä on sunnuntai vailla huolta maanantaista ja herätyskellosta. 

Tänä kesänä olen tutustunut yhteen uuteen ihmiseen, tyttäreeni. Olen viettänyt hänen kanssaan paljon aikaa ja olemme ystävystyneet jo melko hyvin. Meillä on hauskoja yhteisiä juttuja, lauleskeluja ja höpöttelyjä. Minä nöpönenälläni annan eskimosuukkoja hänelle ja hän kujertaa minulle omalla kielellään takaisin. 

On huikaiseva ajatus saada tuntea ihminen hänen alustaan asti. Kasvattaa hänet kahden solun kohtaamisesta lähtien sisällään, täydelliseksi ihmisen aluksi. Rakentaa hänen kanssaan yhteinen maailma, jonka saan jäsentää hänelle niin kuin parhaaksi katson. Hän poimikoon siitä, mitä haluaa ja tärkeänä pitää. 

Aika usein tajuan, miten onnellinen ja onnekas olenkaan. Yksi unelmistani on nyt toteutunut, ja sitä unelmaa riittää loppuelämäkseni. Minulla on oma perhe; pieni, kaunis ja täydellinen. Valtava vastuu, mutta myös valtava onni ja lämpö sydämessäni. Rakastun lapseeni päivä päivältä enemmän, en tiedä suloisempaa olentoa olevan olemassakaan. Tässä sitä yhdessä kasvetaan ja ihmetellään, koko loppuelämän. 

Ensimmäinen kirje tyttärelleni

Synnyit tähän maailmaan toukokuun lopun kesäisenä, kauniina ja kirkkaana aamuna. Olin niin iloinen siitä, että pääsit vähän yllättämään meidät. Tulit 10 päivää etuajassa! Sinulla oli kiire päästä ihmettelemään ja ihastelemaan tätä maailmaa.

En ole koskaan kokenut niin paljon kipua kuin synnyttäessäni sinua. En ole koskaan tuntenut itseäni niin suureksi sankariksi kuin tunsin synnytettyäni sinut. En ole koskaan valvonut niin paljon kuin niinä kahtena peräkkäisenä yönä, joista toinen oli viimeinen kun olit sisälläni, ja toinen oli ensimmäinen kun olit tässä maailmassa. Eikä minua väsyttänyt, koska olin saanut lahjaksi ihmeen. Sinut. Miten olisin sellaisen äärellä voinut nukkua.

Olit niin kaunis ja täydellinen, kun synnyit. En ollut uskoa todeksi, että nyt viimeinkin, kaikkien niiden kuukausien jälkeen, joina olin sinua sisälläni kantanut, olit valmis ja sylissäni. Miten minun sisälläni oli voinutkin muotoutua sellaista kauneutta, sinun pitkät sirot sormesi, sinun tummansiniset silmäsi. Kaikki sinussa niin oikein ja paikoillaan.

Niinä lyhyinä hetkinä ensimmäisten päiviesi aikana, kun olit hereillä kaiken nukkumisen lomassa, ihastelimme isäsi kanssa silmiäsi ihastelemasta päästyämme. Niin syvän siniset, niin viisaat, niin salaperäiset. Olit tehnyt pitkän matkan ja tullut paikasta, joka on meille vieras. Olit kulkenut elämän alkulähteiltä, rakkaudesta, todeksi, olevaksi, pieneksi ihmiseksi. Sinä olet suuri ihme. Vastasyntyneen katseen äärellä aikuinen mykistyy. Tuo katse kertoo jostakin niin kaukaisesta.

Sain myötäsi harteilleni suuren ja painavan vastuun. Sain myös suuren lahjan. Minä uskon, että sinä teet minusta paremman. Kärsivällisemmän, lempeämmän, lämpimämmän. Sinä teet elämästäni täydemmän. Minun ei enää koskaan tarvitse miettiä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Sinä olet. Voin tehdä hyväksesi vain parhaani, mutta se riittää varmasti.

Toivon, että voin antaa sinulle vahvat siivet seikkailuihin. Sellaisen rohkeuden ja uteliaisuuden elämää kohtaan, että uskallat tehdä ja elää juuri niin kuin haluat ja sinusta tuntuu oikealta. En soisi sinun joutuvan ajattelemaan, mitä muut sinusta ajattelevat, koska se ei ole tärkeää. Ole oma itsesi aina, ole rohkeasti rosoinen, rakasta vahvasti, elä täydesti. Pidä puolesi ja ole ylpeä itsestäsi. Koska sinä olet upea ja ihana.

Ehkä me tulemme kohtaamaan vielä rajujakin erimielisyyksiä vuosien mittaan, mutta toivon voivani olla aina luottamuksesi arvoinen. Haluan olla turvanasi niin kauan ja niin paljon kuin minua vain tarvitset.

Rakkaudella
äiti

Luen, ajattelen, siis olen.

"Asiat eivät ole niin kuin media, vanhemmat tai opettajat kertovat. Ihmisten tulee itse rakentaa näkemyksensä."

Tämä ajatus löytyy jääkaappimme ovesta. Se on ollut jääkaappimme ovessa jo edellisessä asunnossamme. Koen ajatuksen niin tärkeäksi, että säästin muutossa tuon pienen lappusen huolella laittaakseni sen uuden jääkaapin oveen uudessa kotikaupungissa. Lappu ajatuksineen on leikattu aikoinaan irti Liberosta, "vasemmistolaisesta mielipide- ja kulttuurilehdestä".

Miten sitten rakentaa niitä näkemyksiä? Miten sellaista ylimääräistä, aivosoluja rassaavaa hommaa jaksaa tehdä tässä alati monimutkaistuvassa maailmassamme?

Minun mielestäni ihmisen tulee Lukea ja Keskustella. Lukea muutakin kun valtavirtamediaa ja keskustella kaikenlaisten tapaamiensa ihmisten kanssa heidän näkemyksistään ja mielipiteistään. Mieluiten niin, ettei kaivauduttaisi poteroihin, vaan koitettaisiin saada ilmoille raikkaita, vuorovaikutteisia ajatuksia. Vaikka minun on vaikea kestää koti-uskonto-isänmaa-eetosta, niin en vie sitä henkilökohtaisuuksiin. En pidä näin ajattelevia ihmisiä tyhminä, heillä vain on arvomaailmassaan eri painotukset kuin minulla. Me elämme yhdessä ja samassa, muuttuvassa maailmassa kaikki. Keskusteluissani ihmisten kanssa koitan tuoda esille ajatuksia siitä, miten tärkeää on tasa-arvo ja kestävä kehitys, koska samassa veneessä me kaikki olemme.

Yhdysvalloissa media on huolestuttavan harvojen käsissä. Suomessa on myöskin vain muutama iso mediatalo, jotka päättävät suuren osan siitä, mitä luemme, näemme ja kuulemme. Siksi, yksiäänisyyden välttämisen vuoksi, suosittelen hakeutumaan vaihtoehtoisten medioiden pariin. Esimerkiksi täältä löydät jotain ihan muuta luettavaa, kuin mitä sinulle muutoin yritetään tyrkyttää.

Meille tulee kotiin seuraavat lehdet, joita voin kaikkia lämmöllä suositella (sulkeissa olevat lainaukset lehden nettisivujen mediakortista):

- Lapsen maailma ("Lapsen Maailma on erikoisaikakauslehti, joka käsittelee lasten ja nuorten kasvatusta sekä lastensuojelukysymyksiä. Se on suunnattu lapsiperheille ja lasten kanssa työskenteleville. Kustantaja Lastensuojelun keskusliitto.")

- Vihreä lanka ("Vihreä Lanka on vihreille arvoille perustuva itsenäinen, journalistisin kriteerein toimitettu uutis- ja ajankohtaislehti. Lukijatutkimus kertoo, että lehden tyypillinen lukija on 25-50-vuotias ja hyvin koulutettu. Hän perustelee Vihreän Langan tilausta sillä, että haluaa seurata maailmanmenoa myös valtamedialle vaihtoehtoisesta näkökulmasta. Häntä kiinnostavat erityisesti ympäristöön, energiaan, asumiseen, ekologiseen kuluttamiseen ja ruokaan liittyvät ajankohtaiset asiat.")

- Voima. Voima ei halunnut mediakortissaan määritellä itseään tai lukijakuntaansa. Hyväkin niin. Ei ole olemassa sellaista epäkohtaa, johon Voima ei ottaisi kantaa. Lehden lukeminen on toisinaan jopa hengästyttävä kokemus, koska vastaan tulee kaikkea, mistä ei ole ollut aiemmin tietoinen, vaikka kuinka tarkkaan mielestään seuraakin uutisia. Voima pitää minut maanpinnalla. Jaa miksi minä tilaan tätä lehteä, jonka jokainen tiedostava, mutta köyhä opiskelija osaa hakea ilmaisjakelupisteistä? Juuri siksi, koska minulla on varaa siihen. Voin siten tukea riippumatonta mediaa.

- Image ("Image on kuukausilehti, jonka aiheena ovat yhteiskunnalliset puheenaiheet ja populaarikulttuuri. Image on ajankuva. Se nostaa esiin uusia ilmiöitä ja tuoreita näkökulmia. Se on viihdyttävä asiamedia, joka haluaa herättää ajatuksia ja käynnistää keskustelua. Image luottaa lukijan älyyn. Se tarjoaa pitkiä, laadukkaita aikakauslehtijuttuja, jollaisia ei muualta löydy. Jokainen Image sisältää myös pop-, kirja- ja elokuvatärpit, muotijutut sekä parhaat kolumnit.") Tämä lehti on tilaamistamme lähimpänä valtavirtamediaa. Aina välillä Image on ärsyttävän ironinen ja pääkaupunki-keskeinen, mutta sitten tulee taas jokin tosi hyvä juttu, jonka vuoksi tuota jaksaa lukea ja tilata.

- Libero. ("Libero on pirteä vasemmistolainen mielipide- ja kulttuurilehti, jonka yleisönä ovat nuoret. Libero on Kultti ry:n palkitsema Vuoden laatulehti 2007.") Vasemmistonuoret ry:n alainen sellainen. Tämän saa ilmaiseksi, jos liittyy vasemmistonuoriin. Vasemmistonuoriin liittyminen on myöskin ilmaista. Olen maailman huonoin ja laiskin vasemmistonuori, en ole tehnyt mitään muuta kuin liittynyt jäseneksi... Mutta lehti on hyvä! Terävä ja pureva, porvarit hikoilemaan laittava.

Tästä kattauksesta minä koen saavani moniulotteisen kuvan maailmasta. Nautin siitä, että saan lukea asioista, joita meiltä muutoin yritetään pimittää. Mitä vähemmän keskivertokuluttaja tietää, sitä tyytyväisempiä ovat paksut sedät toimistotorneissaan. Mitä vähemmän tiedämme, sitä vähemmän osaamme kyseenalaistaa asioiden vallitsevaa laitaa. Emme muuta kulutustottumuksiamme, jos emme näe niissä mitään väärää. Itse näytän mielelläni paksuille sedille pitkää nenää ja lällättelen, että tepä ette omista koko maailmaa, senkin paskiaiset. Silloin tunnen olevani olemassa ja elossa. Kapina on kaunista ja tervettä.

...

Suunnitelmissa on tilata piakkoin joko Helsingin Sanomat tai Aamulehti, koska elättelemme kuvitelmaa, että vauva-arkeen mahtuisi myös päivittäinen sanomalehden lukeminen. Katsotaan sitten, mikä on silmäpussien suuruuden ja lukemattomien sanomalehtipinojen suhde kesän lopulla. Tiedostan molempien noiden olevan suurpääoman äänitorvia, mutta kun tätä sisälukutaitoa ja mediakriittisyyttä on kertynyt aimo kasa, niin ei minua pelota!

"Asiat eivät ole niin kuin media, vanhemmat tai opettajat kertovat. Ihmisten tulee itse rakentaa näkemyksensä."

Näihin sanoihin kannattaa palata usein, ja sitä myöten muistaa, että meillä kaikilla on oikeus sanoa mielipiteemme ja vaikuttaa yhteisiin asioihin. Vallan kahvaan pitäisi tarttua mahdollisimman erilaisten ja eritaustaisten ihmisten, jotta jokaisen erilaisen ryhmän ääni tulee kuulluksi ja huomioiduksi. Esimerkiksi siksi jokaisen fiksun ihmisen, jonka elämäntilanteeseen ei kuulu ensi syksynä muutaman kuukauden ikäistä, rääkyvää perheenjäsentä, kannattaisi hakeutua nyt kunnallisvaaliehdokkaaksi. Minun vuoroni on sitten neljän vuoden kuluttua.

Suuria Henkilökohtaisia Pohdintoja

Nyt, kun odotan esikoistani, olen havahtunut huomaamaan, että minun pitäisi varmaan ajatella itseäni tytön sijasta naisena. Olen 25-vuotias, raskaana ja naimisissa, kaiken lisäksi minulla on vakituinen työpaikka. Auto ja asuntolaina sentään puuttuvat. Jos minulle olisi kerrottu nämä määritelmät muutama vuosi sitten, en olisi uskonut niiden kuvaavan ainakaan itseäni 25-vuotiaana. En edelleenkään tunne itseäni kovin kypsäksi, asialliseksi ja järkeväksi tyypiksi, vaikka olenkin monessa mielessä onnistunut pelaamaan elämäni kortit hyvin. (Ja mikä sitten on hyvä tapa pelata korttia elämän kanssa, sehän on yksilöllistä.)

Saanen pitää itseäni vielä tyttönä, niinhän mummotkin tekevät. Mitäs me tytöt tässä, hekottelevat mummot papoille istuskellessaan kauppakeskuksen penkeillä elämää seuraamassa. Niin sen kuuluu ollakin. Minä en halua olla tylsä aikuinen. Aika usein minun pitää esittää sellaista, mutta sisimmässäni olen aina valmis jekkustelemaan ja ahnas kaikelle, mitä elämällä on tarjota. Minä elän elämääni pilke silmäkulmassa, nyt ja aina.

Aikuistumisen huomaan itsessäni lähinnä siinä, että asioihin tulee suhtauduttua vähän tyynemmin. Enää ei tapahdu äkkivääriä kuohahduksia tai en pohdi päätäni puhki, mitä muut ihmiset ovat mahtaneet sanomisillaan tarkoittaa viikkoja tai kuukausia sitten. Olen oppinut, että mielipiteet ovat mielipiteitä ja oikeita tapoja elää on lukemattomia. Olen myös oppinut tuntemaan itseni niin hyvin, että tiedän pärjääväni yllättävän tiukoissakin paikoissa. Arvostan itseäni, joten en ole mitenkään kovin kiinnostunut siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. Olen hyvä tyyppi joka tapauksessa.

Mitä tulee nimenomaan naisen rooliin ja naiseuteen, niin olen huomannut raskauden myötä muuttuneeni entistä lempeämmäksi ja kuitenkin myös jämäkämmäksi lapsia kohtaan. Siis äidillisemmäksi! Sisimpääni on hiipinyt jokin mystinen, ikiaikainen tieto, ei, ennemminkin tunne hoivaamisesta ja sen tärkeydestä. Kun pidän pientä lasta sylissäni ja juttelen hänelle mukavia tai kun silitän lasta uneen, tunnen olevani täydellisen läsnä ja maailman tärkeimmässä paikassa. Sanokaa mitä sanotte, minun mielestäni kasvattaminen on maailman tärkein tehtävä. Ilman lapsuutemme rakastavaa ja saatavilla olevaa syliä meistä jokainen olisi aikuisena pulassa tässä maailmassa.

Kaksi kokemusta, tai kenties kolme, on muuttanut minua eniten elämässäni. Jos en olisi syksyllä 2008 lähtenyt kolmeksi kuukaudeksi Tansaniaan, olisin luultavasti vain varjo nykyisestä persoonastani. Olen ylpeä, että uskalsin lähteä ja pärjäsin Afrikan auringon alla, vaikka tiukille se otti. Sellaista määrää kurjuutta, köyhyyttä ja toisaalta elämäniloa ja toivoa en ole missään muualla kohdannut. Sen kaiken sekoittuminen ja vastaanottaminen, ja varsinkin sen käsitteleminen oli ravisuttava kokemus. Mikään ei ole avartanut näköalojani niin kuin tuo matka ja paikallisiin tutustuminen. Matkani myötä ymmärrän kulttuurieroja melko hyvin ja varsinkin sitä, miltä tuntuu olla huutomerkki maisemassa (olenhan suorastaan häikäisevän vaalea). Afrikan tuleminen iholle oli rankka kokemus, mutta en vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta. Olihan myös uskomattoman hienoa nähdä luontodokumenttien safarimaisemat ja siemailla hedelmädrinkkejä Sansibarilla kirkkaan tähtitaivaan alla Intian valtameren kohistessa vieressä.

Ja siinä hetkessä, kun istuu tienvarrella keskellä viidakkoa odottamassa kyytiä tuntemattomilta, eikä huoleta yhtään, imeskelee vain kovia toffeekarkkeja kaverin kanssa, oppii elämästä jotakin todella tähdellistä.

Toinen tärkeä kokemus on tietenkin nykyinen siunattu tilani. Tämä saa ihmisen rauhoittumaan ja kääntämään ajatukset terveellä tavalla sisään päin. Lakkaa hötkyilemästä ja keskittyy olennaiseen. Oma arvojärjestys kirkastuu, kun tulee huolella pohtineeksi, mitä siitä haluaa siirtää eteenpäin. Tiedän, että äitiyden saappaat ovat mahdottoman suuret täyttää, mutta minä aion tehdä omistani ihmisen kokoiset. En tule olemaan täydellinen äiti, mutta tulen olemaan tarpeeksi hyvä. Joskus menen sieltä, mistä aita on matala, mutta päätavoitteestani pidän kiinni. Siitä, että minun lapsestani tulee vahvalla selkärangalla ja terveellä itsetunnolla varustettu ihminen. Minä en halua pelotella lastani elämällä tai suojella häntä liikaa. Haluan opettaa, miten siitä saa kaiken irti. Kunhan muistaa kunnioittaa muitakin samalla. Lapseni saa itse valita, mitä mieltä hän on asioista (vaikka ei aina saisikaan tahtoaan läpi). Siksi haluan, että häntä kasvattaa koko kylä. Hän saa nähdä monta hyvää tapaa elää ja olla ja muodostaa sitten kokemansa pohjalta omansa.

Suurin kaikista on kuitenkin rakkaus. On korvaamatonta löytää maailman tyrskyjen seasta rinnalleen sellainen ihminen, johon voi luottaa enemmän kuin peruskallioon. Koska näin on käynyt minulle, en usko maailmassa olevan yhtäkään ihmistä, jolle ei voisi käydä samoin. Minä luulin olevani eriparisukka koko muun ihmiskunnan kanssa hyvin pitkään. Vieläkin usein ihmettelen sitä, miten on mahdollista, että tuollainen minun palapeliini täydellisesti sopiva ihminen on olemassa. Mutta se olkoon elämän kaunein salaisuus.

"En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se."

Oras Tynkkynen on yksi sankareistani:

"Monella kollegalla tässä salissa on vahva kristilliseen tai muuhun maailmankatsomukselliseen vakaumukseen perustuva arvopohja, ja haluan tässä yhteydessä tehdä selväksi, että arvostan ja kunnioitan tätä arvopohjaa erittäin paljon. Olen kansanedustajana valmis tekemään kaikkeni, jotta teidän arvojanne kunnioitetaan ja niitä ei tässä maassa poljeta. Keskustelussa on kuitenkin tärkeä tehdä ero oman henkilökohtaisen vakaumuksen ja lainsäätäjän roolin välillä. Kerron yhden esimerkin, joka toivottavasti avaa tätä eroa vähän paremmin: Olen itse ollut koko ikäni absolutisti. En ole käyttänyt mitään laillisia tai laittomia päihteitä. En juo alkoholia, en polta tupakkaa, en juo edes kahvia. Musta tee on kaikkein vahvin aine, jota käytän, ja sitäkin harkiten ja kohtuudella. Olen tietysti päätynyt tähän henkilökohtaiseen ratkaisuun sen takia, että pidän sitä perusteltuna ja järkevänä. Pidän päihteetöntä elämäntapaa hyvänä ratkaisuna. Mutta tästä henkilökohtaisesta vakaumuksestani ei seuraa se, että minulla lainsäätäjänä olisi oikeus tai mahdollisuus velvoittaa muita ihmisiä elämään samalla tavalla kuin mihin itse olen päätynyt. Vapaassa maassa en voi estää toisia ihmisiä valitsemasta toisenlaista elämäntapaa heidän oman vakaumuksensa perusteella, vaikka itse pidänkin omaa elämäntapaani ja omaa vakaumustani hyvinkin järkevänä ja kannatettavana.

Sama pätee uskonnolliseen vakaumukseen ja avioliittolakiin. Uskonnonvapaus takaa jokaiselle meistä suomalaisista vapauden ajatella niin, että avioliitto kuuluu vain miehelle ja naiselle. Uskonnonvapaus ja vapaan yhteiskunnan kansalaisoikeudet takaavat meille jokaiselle mahdollisuuden päättää siitä, kenen kanssa avioidumme vai avioidummeko ollenkaan. Kukaan lainsäätäjä ei voi pakottaa ketään meistä menemään naimisiin vastoin tahtoaan sellaisen ihmisen kanssa, jota ei itse halua ottaa avioliittoon. Mutta vastaavasti vapaassa maassa kenelläkään meistä ei lainsäätäjänä ole oikeutta sanella toisille, minkälaisia valintoja he omassa parisuhteessaan tekevät. Kenelläkään meistä lainsäätäjänä ei ole oikeutta kieltää toista ihmistä menemästä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa vain sen takia, että itse katsoo, että haluaa olla naimisissa vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Vapaassa yhteiskunnassa meillä jokaisella on oikeus meidän omaan vakaumukseemme, mutta meillä kenelläkään ei ole oikeutta pakottaa muita ihmisiä toimimaan vain meidän oman henkilökohtaisen vakaumuksemme mukaisesti."

Tasa-arvoisen avioliittolain vastustamiseksi ei ole olemassa yhtäkään oikeutettua väitettä.