Kevään soundtrack

Uuden kotimaisen musiikin kevät näyttää niin hyvältä, että siitä on pakko tehdä tällainen katsaus.

Kaikki rakastavat Pariisin kevättä. Niin minäkin. Viime viikon keskiviikkona ilmestyi uusi levy Kaikki on satua, joka monen kuuntelukerran jälkeen avautuu yhä enemmän ja paremmin. Ote on maalailevampi ja salaperäisempi kuin aiemmilla levyillä, mutta juuri hyvä. Tuunela vie projektiaan aivan omiin sfääreihinsä. Tämä on tulevien kevät- ja kesäöiden levy, ja varmaan yksi niistä, jotka jälkeläiseni tunnistaa jo vatsan läpi. :)



GG Caravan iskee ajankohtaiseen mustalaismusiikkisuoneen. (Toivottavasti termi ei ollut hirvittävän epäkorrekti.) Tämä tehdään tasavallan ykkössoittoniekkojen ja -räppäreiden voimin. Jälki on siis hienoa ja bändi jyrää eteenpäin aivan vastustamattomasti. Caravanin levyllä on monien eri räpäyttäjien biisejä monilla kokoonpanoilla, joten monipuolinen paketti huippulaatuista suomihip-hopin kenttää revittävää musiikkia on varmasti tarjolla. Projektinsa nimeä kantava levy ilmestyy huomenissa, karkauspäivänä.



Saraan ihastuin lopullisesti viime levyn Veden äärelle (2008) aikoihin. Palaan tuohon levyyn aina välillä, se on yksi niitä, joista en voi kuvitellakaan luopuvani. Sara on muovautunut vaikeasti lähestyttävästä nu-metallista kaunista ja kuulasta, monitasoista ja sopivan raskassoutuista musiikkia tekeväksi bändiksi. Laulaja Joa Korhosen ääni ja sanoitukset ovat tunnistettavia ja hurmaavia. Tässä bändi, jonka "paluulta" odotan paljon. Uusi levy Se keinuttaa meitä ajassa ilmestyy 7.3.



Joose Keskitalo on nimi, jonka soisi olevan useammille tuttu. Toisaalta miehen musiikki lienee liian erikoista ja vieraannuttavaa suurelle yleisölle. Sitä kuunnellessaan joutuu kohtaamaan varjoisampia ajatuksiaan ja pelkojaan. Keskitalo taikoo äänimaiseman kuin sota-ajoilta, hämärästä ja harmaasta tuvannurkasta aamunkoitteessa, kun tarkoitus on lähteä valvotun ja ryypätyn yön jälkeen järvelle kokemaan verkkoja. Tai hukkumaan. Tämä ei ole iloista tai kevyttä musiikkia. Mutta tämä on äärimmäisen hienoa musiikkia, jonka kuunteleminen on jopa puhdistava kokemus. Levy Vyötä kupeesi ja tule! ilmestyi 15.2.



Tundramatiks on itselleni uusi tuttavuus, ja aivan mainio sellainen. Levy Roinan rodeo ilmestyi 25.1. Olen muutamaa kappaletta tuolta levyltä kuunnellut, ja taitaa kotiuttaminen olla pian edessä. Tundramatiks ottaa ihailtavan reippaasti kantaa mm. vähemmistöjen oikeuksiin ja ihmettelee, miksi ketussa haalimme ympärillemme niin paljon turhaa tavaraa. Minun ajatuksiani lauluina! Yhtye itse kuvailee sekoittavansa musiikissaan slaavilaista melankoliaa ja balkanin punkkia. Maistuu.



Hunajana pohjalla aivan tuoretta kevääseen ja kesään virittävää musiikkia. Atletico Kumpula on Scandinavian Music Groupissa kitaraa soittavan Kyösti Salokorven yhtye, jonka ensimmäinen levy julkaistaan kesään mennessä. Nyt voi maistella ja hymyssä suin kuunnella ensimmäistä sinkkua Me kuulutaan yhteen, jonka luukutin viime lauantaina varmaan viisi kertaa putkeen. Kerrassaan hurmaavaa. Tätä on ihanaa laulaa elämänsä ihmiselle. "Hei ruipelo, me kuulutaan yhteen!"

Vaalikeskustelun kadonnut punainen lanka, olkaa hyvät.

"Suvaitsevaisuus on nyt trendikästä."
...

Täh? Alkaa enenevissä määrin turhauttaa, miten harhaan ja epäolennaisuuksiin tämän presidentinvaalikampanjannoinnin aikana voidaankaan mennä. Haaviston kannattajien 'suvaisevaisuudelle' ovat mielellään lähteneet tuhahtelemaan monet tahot. Taas sitä iänikuista vastakkainasettelua. Voi kuinka me sitä rakastetaan. Vastakkainasettelun rakentaminen on niin kiehtovaa, ettei haittaa vaikka se aita estäisi meitä näkemästä nenäämme pidemmälle.

Mistä tässä sitten oikeasti on kyse? Maailma on muuttunut jo viimeisessä 20 vuodessa niin paljon, ettei sitä voi enää samaksi kutsuakaan. Järjestelmät ja rakenteet eivät ole pysyviä, pysyvää on vain muutos. Pysyvää voivat myös olla vahvat arvot ja ideat, joiden pohjalle yritämme rakentaa. Noiksi arvoiksi näkisin ihmisarvon ja kestävän kehityksen. Emme ole enää vuosiin eläneet yhtenäiskulttuurissa, Kekkoslovakiassa, johon monet haikailevat. Minun sukupolvelleni se ei ole enää edes haikailun kohde.

Minun sukupolveni miettii, miten tästä planeetasta jäisi jotakin jäljelle omille lapsillemme. Miten korvata uusiutumattomilla energianlähteillä toimivaa raskasta teollisuutta? Miten kulkea paikasta toiseen ympäristöystävällisesti? Miten taata lapsenlapsilleni mahdollisuus kuulla metsän hiljaisuus ja syödä puhdasta ruokaa? Miten voimme pitää yhteiskuntamme turvallisena ja meille kaikille parhaana mahdollisena paikkana elää?

Löytääkseen vastauksia näihin kysymyksiin on osattava päästää irti menneestä, koska se on liian kaukana takana. Harva luomamme järjestelmä toimii sujuvasti vastaten nykyajan haasteisiin. Puutteiden paikkailun sijasta olisi syytä repiä vanhat järjestelmät alas ja aloittaa puhtaalta pöydältä tarkoituksenmukaisia keinoja käyttäen. Tarvitaan siis uutta ja ennakkoluulotonta ajattelua. Tarvitaan läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja keskustelua. Emme voi koteloitua kotimaamme helmoihin, kun planeettamme on yhteinen ja sitä koskevat päätökset tehdään maailmalla.

Olemme murroksessa, halusimme sitä tai emme. Monikulttuuristuminen on väistämätöntä, moniarvoistuminen on väistämätöntä, ilmastonmuutos on väistämätöntä. Turha siis harata niitä vastaan, vaan yrittää löytää keinot, joilla parhaiten pärjätään muuttuvassa maailmassa. Tarvitsemme kipeästi rohkeita edelläkävijöitä, jotka näkevät pitkälle tulevaisuuteen ja ennen kaikkea näkevät siellä mahdollisuuksia. Ilman muutoksia jämähdämme tähän tilanteeseen, jossa erot tuloissa ja hyvinvoinnissa kasvavat sietämättömän räikeiksi.

Ei meillä hei oikeasti kovin hyvin mene. Olemme kärkimaa työpaikkakiusaamisessa ja joka kymmenes työikäinen suomalainen syö masennuslääkkeitä. On perheitä, joissa syrjäytymisen kierre jatkuu jo kolmannessa polvessa. Elinkeinoelämän valtuuskunnan mukaan syrjäytyneitä 15-29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuonna 2009 koko maassa tehtiin 79 651 lastensuojeluilmoitusta, jotka koskivat yli 53 000 eri lasta.

Tämänhetkiset presidentinvaalit ovat koonneet yhteen ihmisiä, jotka haluavat katsoa tulevaisuuteen rohkeasti ja ovat valmiita muutoksiin. Olemme voineet kanavoida toiveemme johonkin konkreettiseen, jonka eteen paiskimme nyt hartiavoimin töitä. Ja tokikin saamme pyyhkeitä kasvoillemme. Niin on aina kohdeltu edelläkävijöitä, se on maamme tapa. Olemme tosin saaneet luotua niin lämminhenkisen ja positiivisen yhteisön, ettemme voi kokea enää koskaan olevamme yksin ajatuksinemme. Tästä kiitämme Pekka Haavistoa, joka on ehdokkuudellaan saanut aikaan jotakin ainutlaatuista Suomen poliittisessa historiassa. Kansanliikkeen, joka innokkuudellaan ja luovuudellaan hakee vertaistaan.

Muutoksia ei tapahdu, ellei niitä tehdä. Kaikkia vaikutuksia ei voi etukäteen ennustaa, mutta parempaa kohti yrittäminen on aina tervetulleempaa kuin jäykin sormin vanhoihin kaavoihin takertuminen. Syviä haavoja ei laastareilla korjata. Suomessa on vallalla sairaalloinen konsensuksen etsiminen, joka on pitkään pakottanut toisinajattelijat suodattamaan puheenvuorojaan rajusti. Vaikka puolueet vaihtuisivat hallituksessa, on harjoitettava politiikka aina samanlaista. Meillä pelätään uusien latujen aukaisemista ja siitä aiheutuvia vastalauseita kuin ruttoa. Miksi?

Minä en halua nähdä sitä tulevaisuutta, jossa oman pesän puhtaana pitäminen on tärkeämpää kuin yhteinen hyvä. Se tulee johtamaan karmeuksiin. Ennen kuin on liian myöhäistä, voisimme viedä korkeaa osaamistamme maailmalle. Muun muassa vesiteknologiaamme ja rauhanturvaamistamme. Ennaltaehkäisemällä ja selvittämällä ongelmia niiden syntysijoilla teemme suurimman palveluksen meille ihan jokaiselle. Ennaltaehkäisemällä voisimme estää kolmannen maailmansodan syttymisen juomaveden loppumisen vuoksi. Näinhän on ennustettu. Suomella on Kanadan lisäksi runsaimmat makean veden juomavarat.

Miettikääpä sitä. Ja nähkää hyvät ihmiset vähän syvemmälle kuin mitä niihin homohuuteluihin takertuminen antaa puolin ja toisin ymmärtää.