keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Raja

Joulu oli ja meni. Se oli hyvä joulu. Näin tärkeitä ihmisiä, söin paljon hyvää ruokaa ja sain oikein sopivia lahjoja. Sain osani myös myrskytuhoista, kun kotimatkamme venähti kahdella tunnilla. VR hoiti meidät kuitenkin kunniakkaasti kotiin asti, vaikka siihen tarvittiinkin kaksi eri bussia ja hidas pendolino. Tunnelma myöhästyneessä junassa oli mieleenpainuva: yllättävän rento ja humoristinen, toki myös hyvin väsynyt. Kotiin pääsimme vasta yhdeltä yöllä, mutta kiitollisina.

Olen huomannut yhden erittäin iloisen asian: minua on purrut lukukärpänen pitkästä aikaa. Kyläillessä tartuin toisen lahjaksi saamaan Riikka Pulkkisen Rajaan, enkä voinut laskea sitä käsistäni moneksikaan hetkeksi, ennen kuin se oli luettu. Harvinaisen hyvä kirja. Minulla on aina epäilykseni hehkutetuista kirjailijoista, mutta Pulkkinen on sukseensa ainakin ansainnut. Miten tyylikkäästi ja keveästi hän kuljettaakaan tarinaansa eteenpäin, miten harkitulta ja kauniilta lauseet hänen kirjoittaminaan kuulostavat.

Rakastan tarkoituksenmukaisuutta ja inhoan itsetarkoituksellisuutta. Pulkkisen teksti on nimenomaan tarkoituksenmukaista. Siksi sitä onkin niin sujuvaa ja miellyttävää lukea. Tarinakin oli niin hyvä, että tuli uniini sinä yhtenä yönä, joka lukupäivieni väliin mahtui. En muista, koska olisin viimeksi ahmaissut paksuhkon romaanin tuollaista vauhtia!

Rajasta kirjoitustyyleineen tuli suuresti mieleeni Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin, joka sekin minut lumosi taannoin. Ennen Hustvedtin timanttia luin Anna Gavaldan Kimpassa, millä ei liene paljoa yhteistä noiden kahden kanssa. Paitsi onpas, se on paksu ja kertoo yhtä lailla yhteen kietoutuvista ihmiskohtaloista. Kimpassa on vain paljon kevyempi. Joten jos haluaisit lukea kolme paksua ja ihanaa, mutta myös kipeää kertomusta ihmiselämistä, niin noita voin suositella!

kuva: bookplus.fi

torstai 8. joulukuuta 2011

Joululahjavinkkejä

Tiedän, että teitä on siellä. Viimetippoja ja jopa Mattimyöhäisiäkin. Enkä nyt syyllistä, mutta jotkut meistä ovat jo joululahjat hankkineet ja melkein kaikki ne paketoineetkin. ;)

Tässä kivoja vinkkejä teille muille. Pelkällä klikkauksella persoonalliset lahjat konttiin! Näitä tuotteita ostamalla tuet suoraan suomalaista käsityötä, ja se vasta onkin tukemisen arvoista.

Taitaen tehty.
Suomalaisten käsitöiden nettikauppa. Täällä on mm. tosi kivoja puisia leluja, varsinkin autoja ja muita kulkuneuvoja. Nyt menossa myös arvonta!

Paapii design.
Paapii designin hurmaavaat lelut ja tuotteet ihastuttavat kaikkia lapsia ja lapsenmielisiä. (Meillä majailee jo Kilikatti.) Täältä saa myös edullisempia tee-se-itse -paketteja, joista voi ommella itselleen suloisia bambeja, pöllöjä ja sieniä.

Onnia fabric. Ystävälle, siskolle ja äidille ihania lahjoja. Entinen lukiotoverini Anni tekee vanhoista kankaista mitä hienoimpia juttuja. Itselläni on kauniit, valkoisella kankaalla päällystetyt korvakorut, joita kehutaan aina kun niitä kannan. Onnian tuotteista kotiuttaisin välittömästi myös pitsillä päällystetyn pöytäkellon ja kankaalla päällystetyn tarjottimen. Onniaa kannattaa tukea, koska Anni on niin ihana ja sillä on söpöt kiharat!

lauantai 26. marraskuuta 2011

Mitä vapaus on?

Hei! Lueskelin läpi vanhempaa blogiani livejournalista ja löysin sieltä viime kesältä tällaisen tekstin, joka tuntui hyvinkin uudelleenjulkaisemisen arvoiselta. Se sisältää myös erittäin hyvän joululahjavinkin ihmisoikeuksista ja hyvästä musiikista kiinnostuneelle ihmiselle.

...

"olin eilen sopivasti altsu ja artsy, kävin annikin runofestivaaleilla nimittäin. nehän on pidetty jo monena vuonna tuolla melkein naapurissamme sijaitsevassa annikin puutalokorttelissa, mutta tänä vuonna remontin vuoksi oli tapahtumapaikkana väinö linnan aukio. ihan hyvin nuo hipit sinnekin sopivat. vaikka mikäs olen sanomaan, kun ekaa kertaa osallistuin tuohon tapahtumaan. ehkä niillä oli hyvinkin ikävä satavuotisia puutalonnurkkiaan.

ironisuus sikseen. saavuimme paikalle harmittavasti pikkasen myöhässä palefacen esityksen alkamisesta, mutta sekin mitä ehdimme kuulla, oli vakuuttavaa. ihana saarnaaja tuo mies. niin asiansa takana kuin voi olla. palefacen innoittamana ostin myyntikojusta amnestyn 50-vuotisjuhla-albumin Mitä vapaus on? onpa muuten hieno paketti! sisältää hyvien kotimaisten artistien (mm. arto tuunela, miikka koivisto, herra ylppö, tuomari nurmio, asa, ismo alanko, paula vesala, ville malja, jonna tervomaa...) tekemiä ja uudelleenversioimia kappaleita, joita ovat inspiroineet ihmisoikeustaistelijoiden kohtalot ja kokemat vääryydet.

levyn kansina toimii kirjanen, jossa nuo tarinat kerrotaan kouraisevasti. välillä tekee pahaa lukea sitä, ja onkin hyvä että tekee pahaa. siitä tietää, ettei sydän ole vielä kylmennyt. erityisesti oksetti kuvaus meksikon tapahtumista vuodelta 2006. kukkamyyjien häätöä vastustaneeseen protestiin osallistuneita naisia pidätettiin 47 ja raiskattiin ainakin 26. poliisien toimesta. poliisi on meksikossa pyhimys, joka ei koskaan tee mitään väärin. jotenkin kummasti siis noita hirviöitä ei ole saatu vastuuseen teoistaan. raiskausten tapahtuessa poliisitoverit hurrasivat ympärillä.

enpä tiedä, vihaanko mitään tässä maailmassa niin kuin patriarkaalista ylivaltaa ja naisten alistamista.

kirjaa lukiessa syntyy epäusko, että mitä vuotta ja missä maailmassa tässä oikein eletään. esimerkiksi venäjällä ihmisoikeusrikkomusten määrä ja vakavuus on jotakin käsittämätöntä. ihmisoikeuksien puolustajia pidätetään tekaistujen syytteiden nojalla ja pidetään vangittuina, kidutetaan ja asioiden käsittelyä lykätään kerta toisensa jälkeen. vierailuja ei välttämättä sallita kuten ei myöskään asianajajan hankkimista.

anna politkovskaja ammuttiin kotitalonsa hissiin vuonna 2006. siitä tapauksesta ei mielestäni tulisi vieläkään vaieta. uusi tieto minulle oli, että anna oli matkalla neuvottelemaan beslanin koulukaappauksen rauhanomaisesti hoitamiseksi syyskuussa 2004, mutta hänet myrkytettiin lentokoneessa matkalla paikan päälle pohjois-ossetiaan. anna myrkytettiin todennäköisesti siksi, ettei koulukaappausta saataisi ratkaistua rauhanomaisin keinoin. (tämä oletus on suora lainaus amnestyn julkaisusta.)

kuinkas sitten kävikään? wikipedia kertokoon teille koruttoman totuuden. oliskohan viattomien lasten tappaminen vihalistallani toisena asiana. ja ihan turhan takia. tai siis siksi, että saataisiin nostatettua vihaa tsetseenejä kohtaan. kukaan mukana olleista lapsista ei tule toipumaan tuosta koskaan täydellisesti.

jos anna politkovskaja olisi päässyt ajoissa paikalle neuvottelemaan kaappaajien kanssa, olisi tilanne voinut päättyä aivan toisin. en nyt väitä, että sieltä koulusta olisi tultu ulos käsi kädessä rauhanlauluja laulaen ja pistetty yhteistanssiksi pihalla, mutta jotenkin toisin kuitenkin. anna oli kuitenkin perehtynyt tsetsenian tilanteeseen ja tutustunut moniin paikallisiin toimittajan työssään.

tässä oli vain yksi yksityiskohtainen esimerkki venäjän mätyydestä ja hallituksen kyseenalaisista toimintatavoista. ja ne tapahtuu tuossa rajan takana. en tiedä, mitä suomi tai suomalaiset voisivat asialle tehdä, muuta kuin tehdä selväksi, että tuollainen toiminta on tuomittavaa ja kertoa avoimesti naapurimaan epäkohdista.

amnestyn juhlajulkaisuun voi tutustua takemmin täällä, ja kuunnella kahta levyn kappaleista.

muistakaa, että tärkeimmät tarinat ovat totta. jos haluat tukea hyvää työtä, saada paljon ajateltavaa ja levyllisen hyvää musiikkia 25 euron hintaan, niin osta tuo paketti ihmeessä. se voi olla lähtölaukaus sinunkin ihmisoikeusaktivismillesi."

Presidenttipeliä

Heipä hei pitkästä aikaa. Minulla ei tällä haavaa ole juuri muuta tärkeää asiaa kuin tämä: en voisi antaa tulevissa presidentinvaaleissa ääntäni kenellekään muulle kuin tälle miehelle.

"Kun kauppaa käydään, hinnoista pitää joskus tinkiä. On sen sijaan asioita, joista ei saa tinkiä: ne ovat meidän keskeiset arvomme – demokratia, tasa-arvo, sananvapaus, ihmisoikeudet."

"Meidän on taisteltava luokkayhteiskuntia vastaan myös kehitysmaissa. Ilmainen koulutus on siihen paras lääke. Suomen on näytettävä tässä itse myös mallia. En kannata ajatusta lukukausimaksujen perimisestä Euroopan Unionin alueen ulkopuolisiltakaan opiskelijoilta."

"Maailmalla liikkuessamme meillä on yksi vientituote, joka on muita suurempi: se on Suomen tarina. Suomen tarina köyhästä, vaikeissa oloissa elävästä, sisällissodan runtelemasta kehitysmaasta maailman kehityksen, tasa-arvon ja koulutuksen kärkeen hämmästyttää ja innostaa kaikkialla kehittyvässä maailmassa. Tarina on meille niin tuttu, että emme osaa siitä aina itse enää innostua. Se tarina kannattaa kuitenkin Aasiassa, latinalaisessa Amerikassa tai Afrikassa liikuttaessa toistaa. Kun istuin taannoin Uruguayn presidentin José Mujican virkahuoneessa, hänellä oli meille suomalaisille vain yksi kysymys: Miten te suomalaiset teitte sen? Kertokaa heti tarinanne! Oman historiamme ja omien kokemuksiemme kautta meistä voi tulla osa kehittyvien maiden tai sodasta toipuvien maiden tarinaa."

"Suomi on menettämässä juuri sen voimavaran, jonka tänne kaikista eniten haluaisimme ja tarvitsisimme - korkeasti koulutetun [maahanmuuttaja]työntekijän. Maahan jäävät ne, jotka eivät taloudellisista tai sosiaalisista syistä pysty lähtemään. He jäävät kärsijöiksi alati huononevassa ilmapiirissämme. Mutta he eivät kärsi tästä tilanteesta yksin, lopulta suurimmaksi häviäjäksi jää taantuva suomalainen hyvinvointiyhteiskunta."

Kuulkaas, ihmiset. Kukaan muu presidenttiehdokas ei ole yhtä sydämellinen, avoin, viisas, hyväkäytöksinen, edustava, kansainvälinen, edistyksellinen ja tulevaisuuteen suuntaava kuin Pekka Haavisto. Nämä voisi kirjata ihan faktoina. Miettikää, millaisen ihmisen haluatte maatanne maailmalla edustavan. Kärttyisen dinosauruksen? Keskivartalopönäkän juntin? No, sitähän minäkin.

Minä haluan presidentiksi Pekka Haaviston, koska Haaviston Suomi olisi kansainvälinen ja yhteistyökykyinen, verkostoituva ja kelkassa pysyvä. Mutta ennen kaikkea se olisi inhimillinen, suvaitsevainen ja sydämellinen Suomi.

torstai 29. syyskuuta 2011

Mikään ei liikahda/ kun sinä jatkat kulkua/ kukaan ei pysäytä/ ennen kuin olet perillä

Ilmassa on ollut keskiraskasta syysväsymystä viimeiset pari viikkoa. Töissä jaksaa, mutta muuten ei niinkään. Päätin tänään, että tästä masistelusta on tultava loppu. Huomenna meen Kauko Röyhkän keikalle vaikka pää kainalossa ja lauantaina suuntaan pääkaupunkiseudulle tapaamaan paria ystävää. Kolmea, jos se kolmas vaan siksi tervehtyy<3.

Ja voi että, keskiviikko, torstai ja perjantai on vapaapäiviä. Keskiviikkoaamuna lähtee juna kohti Kainuuta ja mökkilomaa, jota olen odottanut kuin joulua jo kuukauden verran tai enemmänkin. Mökillä on varmasti silloin kylmää ja ulkona märkää ja pimeää, mutta mikä voittaa takkatulen, kynttilöiden polttelun, Aarresaaren lukemisen, radio Kajauksen kuuntelun, puusaunan ja hiljaiselle järvelle tuijottelun? Ei mikään! Mukaan villapaitoja, villasukkia, villalankaa ja virkkuukoukku, ei juuri muuta.

Täytyy myös mennä katsomaan, onko viime kerralla haudatun talitiaisen muistomerkki vielä pystyssä.

Parhaita aseita syysväsymystä vastaan on omalla kohdallani ruoanlaitto. Tänään kävin kaupassa ihan pelkästään hakeakseni hyvät ainekset suolaiseen piirakkaan ja salaattiin. Sellainen on virkistävää ja ihanan ylellistä. Nyt kypsyy uunissa kesäkurpitsa-sipuli-valkosipuli-kirsikkatomaattipiirakka, jossa päällä fetaa ja juustoraastetta. No laitanpa ohjeen jakoon samoin tein:

Kasvispiirakka rouhealla pohjalla

Pohja:

1 dl öljyä
1 muna
2 rkl vettä
hyppysellinen suolaa

2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl spelttiä
1/2 dl sämpyläjauhoja

- sekoita ensin muut aineet keskenään, alusta sitten jauhot sekaan
- taikina on sopivaa, kun se juuri ja juuri irtoaa käsistä tahraamatta
- painele taikina tasaisesti pyöreän lasivuoan pohjalle ja reunoille

Täyte:

2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
5-10 cm pätkä kesäkurpitsaa, riippuu paksuudesta
1 pieni rasia kirsikkatomaatteja
maun mukaan fetaa kuutioina

- murskaa valkosipuli, pilko sipuli ja kuutioi kesäkurpitsa, kuullota kolmikko pannulla pehmeähköiksi
- mausta pannullinen vaikka pippurilla, chilillä ja valkosipulitabascolla
- puolita tomaatit, sekoita kulhossa ne, fetakuutiot ja sipuli-kesäkurpitsaseos

Lisää kulhoon:

1 muna
1 dl (tai vähän vajaa) kermaa
3 rkl pestoa

- levitä täyte tasaisesti pohjan päälle, ripottele maun mukaan juustoraastetta kruunaamaan
- Paista 200 asteessa puoli tuntia.

Helppoo ku heinänteko! Tässä välissä kirjoittaessani piirakka ehti kypsyä. Kävin kurkistamassa, ja melkein onnenkyyneleen tirautin. Tuoksuu niiiin hyvältä, ja näyttää myös. Ohut juustokuorrute tekee kauniin pinnan. Ja että meikä on sen kätösillään pyöräyttänyt! Itse tekeminen on kyllä palkitsevimpia asioita tässä maailmassa.

Ruoanlaitossa nautin erityisesti käsieni likaamisesta, asioiden pilkkomisesta ja maustamisesta, nimenomaan maun hiomisesta ja mietiskelystä, mistä purkista lisäisin seuraavaksi. Ruoanlaitto aiheuttaa mulle usein onnellisen flow-tilan, jossa unohdan ajan kulun ja uppoudun täysin tekemiseeni. Teen ruokaa koko sydämelläni ja nautin, kun saan aikaiseksi jotakin hyvää. Kun olen järjestämässä juhlia, niin ruoalla on hyvin tärkeä rooli. Nautin tehdä ystävilleni syötävää. Kun synttärijuhlapäivänäni leivoin 45 sämpylää, niin en ajatellut lainkaan, että voi piru nyt tulee kiire ja pitikö tähänkin ruveta, vaan nautiskelin paita jauhossa taikinan vaivaamisesta. Leipominen rauhoitti minut enkä jännittänyt juhlien onnistumista enää juurikaan.

Kohti parempaa syksyä siis. Mistä itse ammennat voimaa näinä pimenevinä aikoina?

Ps. Jotenkin älyttömän hyvin syksyfiiliksiini on sopinut Reginan edellinen levy Puutarhatrilogia. Se on juuri minulle sopivaa Reginaa: kuulasta, kirkasta, kaunista, mietteliästä.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Monikulttuurisuus on rikkaus: 20 100 tulosta Googlesta

Tässäpä suora lainaus töissä pitämäni monikulttuurisuusalustuksen muistiinpanoista. Esitykseni tarkoituksena oli puhkaista valheellinen kupla, että monikulttuurisuus olisi pelottava tai vaikea asia.

Sain kehuja selkeästä esiintymisestä (mun taas on vaikea yhdistää sanaa 'selkeys' ja meikäläistä samaan lauseeseen, joten tämä oli positiivisesti yllättävää palautetta) ja ihan mukavat aplodit. Oli helppo mehustaa monia väittämiäni esimerkeillä siitä, kuinka itse olin ihan uunona vieraassa kulttuurissa ollessani 3kk Tansaniassa. Ylipäätään tuntuu, että ihmiset lämpiävät eniten omakohtaisuudelle kuunnellessaan miltei mitä tahansa asiapitoisia esityksiä. Joten siinäpä hyvä vinkki kaikille, jotka joutuvat jonkinmoisia esitelmiä pitämään!

"Asenne:

- kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia!

- ennakkoluulot periytyvät, aikuiset voivat tehdä asenteillaan paljon pahaa tarkoittamattaankin (mihin meistä katoaa ennakkoluulottomuus? maahanmuuttajalapsi ei jää yksin hiekkalaatikolla, ellei pellavapään äiti ole kieltänyt leikkimästä mamujen kanssa!)

- ei "värisokeutta", vaan tietoisuutta maahanmuuttajataustaisten lasten kulttuurista. lapsilla sammumaton tiedonjano, johon hyvä vastata asiallisesti. useimmiten lapsille erilainen ihonväri ei ole sen kummallisempi asia, kuin että onko tänään ruoaksi nakkikeittoa vai kalasoppaa. riippuu ihan, millaisen kuvan aikuinen antaa omilla asenteillaan!

- monikulttuurisuus ei tarkoita omista perinteistä luopumista, vaan kulttuurien elämistä rinnakkain. suvivirsi ja joulupukki ovat meidän perinteitämme, jotka meillä on oikeus säilyttää. vastapainoksi voimme oppia muista kulttuureista paljon, mutta emme ole velvoitettuja juhlimaan itsellemme vieraita juhlia.

- kulttuurien yhteentörmäyksiä esiintyy usein, mutta voimme oppia ennakoimaan ja pehmentämään niitä. maailmaansa avartamalla saa sen täyttymään uusilla tuttavuuksilla, uusilla mauilla ja uusilla elämyksillä.

- tärkeimmän asian huomaa helposti: olemme kaikki yllättävän samanlaisia.

- päivähoito tärkeä tekijä kotouttamisessa; tuo kontakteja maahanmuuttajaperheelle ja edistää hoidossa olevan lapsen kautta koko perheen kielen oppimista. -> päiväkotien henkilökunta on paljon vartijana, yhtenä porttina suomalaiseen arkeen!"

Ajatuksianne ja/tai kokemuksianne monikulttuurisuudesta?

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Epähipsterin tunnustuksia

Ei ole vissiin vähään aikaan ollut mitään sanottavaa. Elämä on rullannut eteenpäin omalla painollaan. Tuntuu hyvältä. On tapahtunut mukavia asioita, niin kuin huisin kivat synttärijuhlani viime viikonloppuna ja M.A. Nummisen mieletön tangokeikka nyt perjantaina.

Ja tiedättekö, elämä on niin kivaa, koska se on niin monipuolista. Ilahdutan itseäni jatkuvasti ennakkoluulottomuudellani. Maailmassani on yhä vähemmän raja-aitoja, jotka estäisivät minua nauttimasta jostakin asiasta. Perjantaina kävimme syömässä Pulterissa, ja sen sijaan että olisin ajatellut Pulterin olevan nuhjuinen, nuhjuisten ukkojen juottola, niin söinkin siellä oikein hyvää myöhäistä lounasta viihtyisän, menneisyyttä henkivän sisustuksen keskellä.

Perjantaina oli myös jo mainittu keikka, jonne en viisi vuotta sitten olisi voinut kuvitella meneväni. Onneksi olen tullut järkiini ja alkanut kunnioittaa konkareita. Taannoinen Tuomari Nurmion keikka oli silkkaa raakaa, juurevaa rokkia ja ekstaasia, tämä Nummisen, Uhleniuksen ja Hietasen esiintyminen taas sellainen kulttuuriteko ja yliannostus viihde- ja nauruhermoilleni, ettei mitään rajaa. Jos käy pelkästään levytyssopimuksettomien pillipunttien keikoilla, ei voi tietää, miltä tuntuu todistaa elämää nähneen ja kokeneen, rautaisen ammattilaisen ja karismaattisen vanhan miehen esitystä. Olen nyt nähnyt livenä niin David Bowien, Leonard Cohenin kuin nämä kotoisat Nurmion ja Nummisenkin. Kunnioitan tosi paljon näitä vanhoja herroja. Haluaisin nähdä vielä ainakin Dave Lindholmin ja Hectorin. En varmasti pettyisi.

Oli se huikeaa, kun M.A. Numminen soitti rumpuvispilöillä puhelinluetteloa aivan fiiliksissä ja kiekui ainutlaatuisella äänellään klassikoita ilmoille. Välispiikkeinä herra pudotteli sellaisia anekdootteja menneiltä vuosikymmeniltä, että ne vetivät herkullisuudessaan vertoja karkkikaupan tarjonnalle. Tai kun Tuomari Nurmio pari viikkoa sitten loihti laatikkokitarastaan kokonaisen orkesterin esille ja lauloi äänellä, jonka karheutta ei millään hoitoaineella siloiteltaisi.

Nämä sivuraiteelle luiskahtaneet pohdinnat tupsahtivat mieleeni, kun luin tänäisestä Aamulehdestä Jyrki Lehtolan kolumnia. "Nykyään hipsterit seuraavat päivittäin Aamulehden nettisivuja ja löytävät sieltä ylilyöntejä, oikeistolaisuutta ja vääriä tulkintoja maailmasta. Näistä ilmestyy välittömästi linkki sosiaaliseen mediaan, jotta kaveritkin voivat kauhistella vammaisia tamperelaisia." --- "Mutta kun tällaisten koko kansan sanomalehtien eräs idea on moniarvoisuudessa, ei siinä, että jokainen ääni on mukavuudenhaluisen hipsterin ääni. Maailmaan saa esittää toisenlaisenkin kulman. Nyt-liite on niille, joille riittää yksi kulma ja mielipide."

Taisin ulvoa hyväntahtoisesti naurusta, niin osuva oli tuo kolumni. Vaikka itse olen umpipunavihreä ja sitten taas toisaalta boheemi keskiluokkaistuja, joka nauttii viinistä, juustoista ja tummasta suklaasta, niin minun maailmaani mahtuvat ihan kaikki muutkin ihmiset mielipiteineen. Joskus eivät mahtuneet, ja jälkeenpäin ajatellen se oli hyvinkin surullista aikaa. Sain aikaan turhia riitoja esimerkiksi uskonasioista.

Kävin ystäväni ja puolisoni kanssa älyttömän hyviä, älyllisesti haastavia keskusteluja maailman tilasta perjantaina. Ystäväni kanssa on siitä hyvä keskustella, että hän ottaa huomioon monia eri näkökulmia eikä esitä ehdotonta omaa totuuttaan mistään asioista. Itselläni on vahvempia mielipiteitä, mutta kykenen kuuntelemaan ja ottamaan huomioon muitakin näkökantoja. Kaikkein turhinta on poteroihin kaivautuminen, ja ikävä kyllä suomalainen keskustelukulttuuri on juurikin sitä. Tapellaan siitä, kuka on eniten oikeassa ja kuka jaksaa huutaa pisimpään oman mielipiteensä puolesta. Ajankohtaisen kakkosen Homoillat sun muut sellaiset ovat oivia esimerkkejä tästä.

Onneksi oma maailmani on moniääninen ja olen hyväksynyt sen, että meitä on joka junaan. Toiset matkustajat eivät estä minua pääsemästä perille. Melkein kaikki ihmiset ovat hyviä tyyppejä, vaikka ovatkin erilaisia kuin minä. Ja onneksi ovat, se on rikkaus! Olkoon opetuksena siis, että avartamalla maailmaansa menettää harvoin mitään tässä elämässä. Voi päinvastoin saavuttaa suunnattoman paljon.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Reseptivihkon sivu 3

Jos pidät erilaisista kasviksista ja intialaisista ruoasta, niin pitäisit varmaan tästä, mitä tein lauantaina ruoaksi. Kookosmaito antaa ruokaan sellaisen makean ja täyteläisen vivahteen, josta ainakin itse pidän kovasti. Tein tämän seuraksi epätyypillisesti perunoita, mutta Intia ja Suomi kohtasivat lautasella oikein sopuisasti.

....

Intialaisvaikutteinen tonnikalakastike

1 sipuli
1 punasipuli
2-3 valkosipulinkynttä

5 cm pala kesäkurpitsaa
1/2 dl rusinoita
1 jalapeno
1/2 paprika

1 1/2 dl kookosmaitoa
1 prk sitruunapippuritonnikalaa

1/2 tl Garam masala India -maustetta (Santa Maria)
1/2 tl luomucurrya (vahvempaa kuin tavallinen)

1. Pilko sipulit ja paistele niitä pannulla 4:lla reilussa määrässä oliiviöljyä, kunnes ovat pehmenneet ja vetäytyneet mukavasti kokoon. Melko pitkän hetken ajan siis.

2. Pilko kakkossatsi (kesäkurpitsa, jalapeno, paprika) ja heitä rusinoiden kanssa pannulle. Muista pilkkoa jalapeno eri alustalla kuin muut kasvikset, mikäli et halua kaiken tämän jälkeen pilkotun olevan tulista, esim. leivän...

3. Melko pian paprikoiden perään kannattaa lisätä kookosmaito. Määrä on arvio, mutta liian paljon kookosmaitoa voipi olla äklöä. Lisää vähän vettä sekaan, jos siltä tuntuu.

4. Lisää viime hetkillä purkillinen tonnikalaa, josta olet valuttanut ylimääräiset nesteet pois. Tonnikalan perään mausteet. Sekoita hyvin, napsauta hella pois päältä ja jätä kastike kannen alle hautumaan. Lisää mausteita, jos maku ei vielä vakuuta!

...

Rakastuin tuohon Garam masalaan jo ensikäytöllä. Sillä saa autenttista intialaista makua ruokaan. Tullee olemaan kovassa käytössä keittiössäni, ehkä jopa katkaisee rosmariinin valtakauden hetkeksi. Olen viikkokausia tunkenut rosmariinia joka ikiseen ruokaan...

lauantai 3. syyskuuta 2011

Mä oon sun tuhma hauva

Ai jumalaut on Tuomari Nurmio kova. Todistettiin tämä asia tänään Klubilla.



Miten joku voi olla noin härski sanomatta mitään härskiä?



Ja tähän ei ole kellään räppipellellä kahta sanaa vastaan. Dumari syö ne. Tämän biisin livevedon aikana mun pohkeissa tuntui pistelyä. Koko kehoni otti riemulla ja ekstaasilla vastaan tämän pelkkää täydellisyyttä olevan biisin.



Tässä vielä yksi keikan kohokohdista. Ei tule äkkiseltään mieleen toista noin raakaa, ytimestä tulevaa biisiä, joka tiivistäisi suomalaisen kansanluonteen, oikein puristaisi sen suureen kouraansa ja höykyttäisi, huutaisi ilmoille hulluuttamme.

Lavalla oli Dumarin lisäksi vain Tohtori Hillilä, mutta yhdessä nuo kaksi taikoivat ilmoille niin väkevää ja ravistelevaa soundia, ettei enempää olisi voinut pyytääkään. Jestas, miten puhuttelikaan sielua. Tämän syksyn tähänastinen kohokohta ehdottomasti.

...

Tänään on muutenkin ollut mainio päivä. Siihen on kuulunut vapaaehtoista heräämistä puoli seitsemältä, kirjan lukemista, pyykin pesemistä, mekkoon pukeutumista, siivoamista, jäätelön syömistä, päiväpeiton ostamista, hyvän ruoan tekemistä (resepti kenties jakoon huomenna teille), makuuhuoneen järjestyksen vaihtamista, metsälenkkiä Kaupissa, pitsan mättämistä, punaviiniä Gastropub Prahassa ja tuo ekstaattinen keikka. Ei voisi parempaa ollakaan.

Kauan eläkön Tuomari Nurmio! May he live to his hundred!

Loppuraportti pyöräilyhaasteesta

Tarkoituksenani oli polkea koko elokuun työmatkat, yhteensä 460 kilometriä. Minulla oli montakin syytä ryhtyä tuohon vähän kahjoon ja ehdottomaan hankkeeseen. Oman kunnon kohotus ja ryhtiliikkeen suorittaminen omassa elämässä ylipäätään. Tehdä jotakin, mistä voi olla ylpeä ja millä näyttää itselleen pystyvänsä vaikka mihin. Ympäristön tilasta huolehtiminen. Omalla esimerkilläni pystyn näyttämään, että pienet teot ovat tärkeitä ja niistä kasvaa puroja, joista syntyy jokia. Omalla esimerkilläni pystyn näyttämään ja todistamaan, että tämä olisi mahdollista kenelle tahansa, ja sitä vastaan on olemassa vain huonoja tekosyitä.

Minä onnistuin. Kerroin riemuissani projektistani monille, ja sain pelkkää kannustusta ja tukea, ihailua ja kateuttakin jopa osakseni. Jaoin hyvää oloani kaikille, koska en voinut pitää sitä sisällänikään. Se kun pursusi ulos väkisinkin. Koin vauhdin hurmaa, sain raikasta ulkoilmaa ja aloitin työt aina hyväntuulisena ja energisenä. Tunsin eläväni enemmän kuin pitkiin aikoihin. Vaatteet sujahtivat päälleni helpommin. Minä hehkuin ja nautin olostani. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, että jokin liikuntamuoto on juuri minua varten ja se hyvä liikunnanjälkeinen olo, jota kaikkialla hehkutetaan, todella on olemassa.

Syyskuun ensimmäisenä päivänä, 460 kilometriä takanani, tulin bussilla töihin. Satoi. Koko päivän minulla oli hermostunut ja ummehtunut olo. Illallakin vielä harmitti, etten ollut mennyt pyörällä.

Syyskuun toisena päivänä hyppäsin jälleen satulaan, ja voi mikä riemu! Päivä oli jälleen hyvä. Kotiin polkiessa puolet matkasta satoi rankasti. Onneksi minulla oli vedenkestävä takki päällä. Sateesta huolimatta olin hyvin tyytyväinen, koska asiat olivat taas mallillaan. Kotona kävin lämpimässä suihkussa ja tunsin joka solullani ihanan viikonlopun alkaneen.

Jatkan polkemista niin kauan kuin kykenen. Talvella en aio polkea, mutta pitkälle syksyyn kyllä. Tämä on sataprosenttisesti suositeltava juttu kaikille teille.



We all want to live by each other's happiness, not by each other's misery



"You the people have the power, the power to create machines, the power to create happiness. You the people have the power to make life free and beautiful, to make this life a wonderful adventure.

Then in the name of democracy let's use that power - let us all unite. Let us fight for a new world, a decent world that will give men a chance to work, that will give you the future and old age and security.

By the promise of these things, brutes have risen to power, but they lie. They do not fulfil their promise, they never will. Dictators free themselves but they enslave the people. Now let us fight to fulfil that promise. Let us fight to free the world, to do away with national barriers, do away with greed, with hate and intolerance. Let us fight for a world of reason, a world where science and progress will lead to all men's happiness."

Charlie Chaplinin puhe elokuvassa Diktaattori (1940) on ehkä hienointa ikinä. Miten olen voinut välttyä tältä elokuvahistorialliselta kohtaukselta tähän asti? Puheessa on kaikki kohdallaan: sisältö, tunne, tempo, hurmos, kaikki. Sanakaan tästä puheesta ei ole vanhentunut 70 vuodessa, mikä on merkki sen kiistämättömästä upeudesta.

Vuonna 1940 maailman poliittinen tilanne oli vähintäänkin mielenkiintoinen, ja haluaisinpa tietää, millaisia myrskyjä Diktaattori-elokuva on aikanaan nostattanut. Voi kuinka haluaisin nähdä tuon teoksen tältä istumalta.

Upotkaa tähän puheeseen ja tehkää siitä totta omassa elämässänne. Me emme tarvitsee vihaa ja eripuraa mihinkään tässä maailmassa.


lauantai 27. elokuuta 2011

Minun Tampereeni, osa 4: puistot ja muut ulkoilualueet

Muistanette viikon takaisen Näsinpuistokirppis-hehkutukseni. Olen vankkumaton vapaan kaupunkitilan kannattaja, kuin myös vehreyttä ympärilleni tarvitseva kaappihippi. Haluan jakaa teille parhaat puisto- ja ulkoiluvinkkini Tampereella.

1. Kauppi: Monipuolinen ja laaja liikunta-alue parin kilometrin päässä keskustasta. Meiltä Tammelasta on Kauppiin vain kivenheitto. Käymme silloin tällöin kävelyllä metsäpolulla. Vastaan tulee lenkkeilijöitä, sauvakävelijöitä, koiranulkoiluttajia, turisteja, sunnuntaikävelijöitä. Kannattaa pysähtyä rantamaisemien äärelle. Epäilen pahasti, että joku talvi vielä tämäkin ikuinen hiihtoangstikko päätyy Kaupin laduille.

2. Näsinpuisto: Juurikaan hienompaa ja romanttisempaa puistoa en Tampereelta keksi. Onnenpäiväni oli, kun reilu vuosi sitten Näsinlinnan ovet olivat avoimina Satakunnan ammattikorkeakoulun kuvataiteen opiskelijoiden lopputyönäyttelyn vuoksi. Toki teoksetkin olivat hienoja, mutta sisäänpääsy tuohon mystiseen rakennukseen oli aivan ainutlaatuista. Näsinpuistossa viihtyy hiljentymässä Tampereen historian äärelle, puistossa on käyty taisteluja sisällissodan aikana ja sieltä löytyy myös muistomerkki vuonna 1929 tapahtuneelle höyrylaiva Kurun onnettomuudelle. Maisemat Särkänniemeä kohti ovat komeat.

3. Sorsapuisto: Monipuolinen puisto, jossa viihtyvät niin lapsiperheet kuin pussikaljaporukatkin. Sorsapuistossa on aina hyvä tunnelma, poiketen joskus iltasella vähän raisustakin Koskipuistosta. Vappuna vietin Sorsapuistossa hauskaa, joskin viileää piknikkiä. Puistosta löytyy uusi, hieno leikkikenttä, aivan uusi hengailulaituri lammen rannalta ja perinteiset lintuhäkit, joiden kuninkaalle, disko-Stu -sorsalle tulee aina naurettua.

4. Tahmelan ranta ja ryytimaa: Todella hieno paikka, jossa moni ei tule käyneeksi. Laaja ja rauhallinen ranta vaatii pysähtymään äärelleen hetkeksi. Myös soutuveneitä on mahdollista vuokrata! Rannan välittömässä läheisyydessä sijaitsee historiallinen ja uskomattoman rehevä ryytimaa, jonka toivoisin säilyvän ainiaan. Esimerkiksi ihmetellessä itseä pidempää ja oman pään kokoista auringonkukkaa, sitä hyvinkin hiljentyy hetkeksi. Ryytimaa tulvii kukkasia, perhosia ja muhkeita hyötykasveja. Ryytimaan yhteydessä toimii yhteisötalo Kurpitsa, jonka takana olevat ihmiset järjestävät tapahtumia mm. sadonkorjuuseen liittyen. Kurpitsatalon pihamaalla on sympaattinen elämyspolku lapsille.

5. Litukan siirtolapuutarha: Paikka, jolle olen menettänyt pienen osan sydämestäni. Aivan meidän nurkilla tämäkin. Litukan siirtolapuutarhassa on uusi ja vanha osa. Yllättäen uusi on kivempi, rehevämpi ja ohikulkijoillekin avoimempi. Uusi puoli löytyy Kekkosentien pohjoispuolelta, Petsamon kainalosta. Kun Litukassa oli kirpputori muutama viikko sitten, sain kokea palan taivasta. Palstojen omistajat myivät tavaroitaan palstoillaan, joille pääsi kuin valtiovierailulle huumaavan kauniiseen kuningaskuntaan. Jokainen palstansa kuningatar jutteli mielellään mukavia ja esitteli palstaansa. Muutamilla oli käynnissä unelmien päiväkahvit puutarhassaan. Astiastot olivat vanhaa mummolaposliinia ja marjapiirakat leivottu oman maan antimista. Niin ne toiset elävät, ehkä minäkin vielä joskus.

6. Hatanpään arboretum: Melkein unohdin! Satumainen pakopaikka kaupungin vilskeestä. Pyöräilimme kerran Arboretumin läpi. Paikka on yllättävän iso ja moni-ilmeinen, mitä ei kävellen saa välttämättä selville. Täällä voi ihastella kasvien kirjoa, viettää piknikkiä, käydä kahvilassa. Rantanäkymät ovat upeat ja sielua rauhoittavat.

Keltainen talo

kuva: aamulehti.fi

Kävin tänään hyvin kauniissa paikassa, joka löytyy yllättävän läheltä. Kävelymatkan päässä vanhempieni luota. Kyseessä on Keltainen Talo, sisustus-, ehkä jopa lifestylemyymälä ja kahvila kauniissa maalaismaisemassa, ihanassa vanhassa keltaisessa talossa. Keltaisessa Talossa on viihtyisä pihapiiri ja siellä on mahdollista majoittua bed&breakfast -henkeen yläkerran kahdessa vierashuoneessa.

Luulin, ettei minusta koskaan tulisi sellaista naista, joka kuolaa sisustustavaroiden perään ja haaveilee kesämökin omistamisesta ja somistamisesta. Keltainen Talo on kuitenkin niin täydellinen pala unelmaa maalaisidyllistä haaveilevalle kaunosielulle, ettei siellä voi olla hullaantumatta paikkaan ja ympäristöön.

Annoin äidilleni myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi lahjakortin kakkukahveille Keltaiseen Taloon kanssani. (Sellaisia ei taida oikeasti olla olemassa, annoin siis konkreettisesti tällaisen kauniin Joutomaan kortin, mihin olin tuon tekstin kirjoittanut. :)) Kaikki leivonnaiset tehdään paikan päällä ja ainakin minun marianne-mango-juustokakkuni sekä äidin tuhti porkkanakakku olivat molemmat herkullisia. Nautiskelimme myöhäiset aamupäiväkahvimme Keltaisen Talon puutarhassa, ison puun lempeässä varjossa. Suloiset tarjoilijatytöt toivat meille kahvit ja teet pöydän ääreen ja olivat niin kohteliaita, että tuntui kuin olisi ollut kahvihetkellään aivan jossain muualla kuin kotinurkilla.

Ennen ja jälkeen kahvihetken ihastelimme myymälän valikoimaa. Siellä on kyllä kaikkea, mitä estetiikasta nauttiva herkkis voi haluta. Kynttilöitä, koristeita, astioita, tekstiilejä, rasioita, saippuoita, pieniä herkkuja kauniissa purkeissa... mutta myös esimerkiksi Maison Bellen mainioita puhdistusaineita. Sellaista olisin ostanut, jos siellä olisi ollut sitä keittiön yleispuhdistusainetta. Vaan ei ollut. Käsitiskiaineita ja kylpyhuoneen puhdistusaineita oli. Myöhemmin syksyllä Maison Belle -valikoimaan on tulossa kaikkea uutta, joten sitä odotellessa.

Jos en puhdistusainetta koriini saanutkaan, niin hurmaavan tuoksuista appelsiinisaippuaa ostin pienen, suloisesti pakatun palasen. Nyt täytyy löytää vielä kaunis palasaippuan alusta jostakin ja teroittaa isännälle, että lavuaarin reunaa ei sovi kansoittaa miehisillä komeudenhoitotuotteilla siinä määrin kuin tähän asti on tapahtunut... Lisäksi ostin herkullisen värisiä tuikkukynttilöitä, joita sai venetsialaisten kunniaksi 12 kappaletta 9:n hinnalla. Valitsin erilaisia vihreitä, violetteja, oransseja, punaisia, pinkin... Äidille annoin kaksi tuosta satsista. Tuikkukynttilän värillä ei käytössä liene suurtakaan väliä, mutta ehkä sillä on sama vaikutus kuin kauniilla alusvaatteilla: itseä hykerryttää, kun tietää kauniin salaisuuden.

Viihdyimme Keltaisessa Talossa puolisentoista tuntia, ja aika kului siivillä. Tuo on ihana paikka pysähtyä, kuljeskella ja ihastella, mitä kaikkea kaunista tähän maailmaan mahtuukaan ja miten monin tavoin elämästään voi tehdä vähän pehmeämpää.

Suosittelen lämpimästi poikkeamaan, jos matkasi on Tampereelta Lahteen päin. Keltainen Talo on aivan siinä tien vieressä, mutta silti kätkettynä omaan, salaiseen ja kauniiseen maailmaansa.

maanantai 22. elokuuta 2011

Reseptivihkon sivu 2

Lauantai-iltana tein muhkean ja hyvän iltapalan: pieniä lohkoperunoita, paistettua lohta ja jogurttikastiketta. Joku salaatti tuohon kylkeen olisi ollut jees, mutta ei sattunut kaapista löytymään.

Välihuomautuksena, että iltapalamme ovat aina välillä etelä-eurooppalaisen muhkeita, koska toinen meistä on kolmivuorotyössä ja iltavuorojen jälkeen meillä on ko. päivän ainoat yhteiset hetket ennen nukkumaanmenoa. Ne hetket on mukava viettää yhdessä pöydän ääressä. Niinpä minun tulee tehtyä ateriaa vastaavia iltapaloja aina silloin tällöin. Mutta ne reseptit:

Lohkoperunoiden pikkuserkut (2:lle suuriruokaiselle)

10-15 pientä perunaa
1 dl oliiviöljyä
2-3 valkosipulin kynttä
chiliä ja rosmariinia maun mukaan (paljon!)

Pilko perunat kahtia ja mahdollisesti taas kahtia. Kunhan saat söpöjä, pieniä lohkoja, suunnilleen samankokoisia. Lorota öljy kulhoon ja murskaa sekaan valkosipulinkynnet. Lisää perunat, kääntele perunoita kulhossa. Mieluiten käsin, niin saat parhaat fiilikset ruoanlaitosta... Lisää mausteet ja sekoittele perunoita kulhossa vielä reipas tovi. Lado perunat pellille leivinpaperin päälle. Kaada ylijäänyt mausteöljy päälle, jos oot oikein härski tyyppi. Meikä on. Paista perunoita 175 asteessa 30-45 minuuttia, riippuu palasten koosta ja tykkäätkö kuinka ruskeista perunoista.


Hyvin Iso Paistettu Kalanpala (2:lle)

1 lohifile, ei nyt sentään liian suuri
3 rkl sitruunamehua
merisuolaa
rakuunaa
1 rkl jotain potkuisaa maustekastiketta, käytin Amazonin vihreää kastiketta

Laita kala maustumaan jo pari tuntia ennen paistamista. Itse annoin kalan hengailla mausteissansa käärepaperinsa päällä keittiön työtasolla, mutta en tiedä mitä kaikkia hygieniasääntöjä rikoin.

Maustoin näin: pyörittelin suolamyllystä jonkin verran suolaa kalan päälle, mutta laitoin päälle myös kokonaisia merisuolakiteitä. Kala ei ime itseensä määräänsä enempää suolaa, joten liian suolaista kalaa et voi tehdä. (Muutoinkin mausteita on oltava reilusti, jos haluat niistä kalaan makua. Esim. tuo Amazon-kastike on hävyttömän tulista ja kirpeää, mutta noinkin suurissa määrin kalaan laitettuna se ei edes puskenut lopputuloksessa läpi.) Suolan jälkeen heitin päälle runsaasti sitruunamehua, sitten kuivattua rakuunaa ja lopuksi Amazon-kastiketta. Vähän sopii kalanpalaa hieroa ja taputella mausteidenlaiton jälkeen. Mutta ei kovakouraisesti. (Sitruuna alkaa hapollaan välittömästi kypsyttää kalaa ja tekee sen rakenteesta hauraamman.) Kalanpalaa kannattaa myös käännellä, jotta saa mausteet sinne selkäpuolellekin.

TÄRKEÄÄ: Juuri ennen paistamista PYYHI mausteet huolella pois kalan pinnasta. Juuri niin. Muutoin saat paistetulle kalallesi pohjaan palaneen, mustan maustekerroksen. Nami. Kas siksi, rakas lapsi, kalasi joutui muhimaan pari tuntia mausteissa ennen paistamista. :)

Laita kala ensiksi epäsuomupuoli (se pinkki, lihaisa) pannulle päin, melko kuumalle pannulle (4:lle). Näin saat mukavan paistopinnan epäsuomupuolelle. Paista muutama minuutti, vaihda sitten selkäpuoli alaspäin. Itse tarvitsin kaksi lastaa kääntämisen avuksi. Pysyi kasassa! Kypsymistä voit seurata fileen sivusta, paistuneen kalan raja kiipeää vähitellen ylöspäin. Voit tiputtaa lämpöä loppua kohden. Kala on siitä hieno raaka-aine, että maistuu hyvältä sekä ylikypsänä, kypsänä että pikkuriikkisen roseenakin. Paistamisessa ei voi siis kauheasti feilata!


Hätähousun jogurttikastike

1 1/2 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl valkosipulista salaatinkastiketta
1 rkl pestoa
pippuria
1 tl juoksevaa hunajaa

Sekoita kaikki ainekset yhteen, viimeiseksi hunajaa ohuena norona. Lisäile aineksia maun mukaan, jogurtti- ja kermaviilikastikkeiden kanssa voi säätää loputtomiin. "Vähän vielä yrttiä, vähän vielä sinappia, ahaa, nyt ripaus pippuria..."

HUOM. Mitat ovat noin-tasoa, en mittaile ruokaa laittaessani juurikaan. :)


sunnuntai 21. elokuuta 2011

Vapaan kaupunkitilan puolesta!

Olin eilen myymässä tavaroitani Näsinpuistokirppiksellä. Tapahtuma oli aivan mielettömän ihana ja leppoisa ihmisten yhteenkerääntymä. Vaikka ilmoittautuneita oli facebookissa yli tuhat, ei ruuhkaa ollut missään vaiheessa. Eniten ihmisiä oli iltapäivästä, viiden jälkeen meno selvästi hiljeni. Itse keräsin kimpsuni pois kuudelta, kun ilma viileni, ihmiset vähenivät ja naapurimyyjätkin luovuttivat.

Tärkeintä minulle ei ollut tuotto, vaan loistavan idean tukeminen ja tavaroista eroon pääseminen. Sainkin myytyä yli puolet tavaroistani (joita oli PALJON). Hintani olivat sellaiset, että kaikkien ostajien ilmeet kirkastuivat, kun he kuulivat ne. Eniten ihmiset hypistelivät koruja ja cd-levyjä. Jokainen ostaja oli niin suloinen, että olisin halunnut hänestä kuvan ostamansa asian kanssa. Oli ihanaa käydä pieniä keskusteluja ihmisten kanssa. Tunnelma oli niin välitön ja iloinen, että aika kului siivillä ja viisi tuntia viltillä kököttelyä tuntui ehkä parilta tunnilta.

Suuri ja lämmin kiitos ihanille ystävilleni, jotka auttoivat mua kantamaan tavaroita paikalle, järjestelemään niitä ja sijaistivat mua sen aikaa, että pääsin itsekin vähän kiertelemään ja käymään vessassa. Olette kultaa<3.

Tapahtuman oli "järjestänyt" Hukkatila-yhdistys, joka on joutilaisuuden ja kaupunkitilan vapaan käytön puolesta. Näkyvissä on ehdottoman upea ja sydäntälämmittävä kehitys, jossa ihmiset ottavat kaupunkitilan haltuunsa yhteisiin ja yhteisöllisiin tarkoitusperiinsä. Näsinpuistokirppiksellä oli kaikkea hienoa, oli kioskia ja livemusiikkia mm. Janne Laurilan toimesta. Ihmisillä ei ollut kiire minnekään, he juttelivat tuntemattomien kanssa, nautiskelivat kauniista elokuisesta lauantaipäivästä sydämensä kyllyydestä ja siinä sivussa tekivät hienoja löytöjä toisten kaappien kätköistä. What's there not to like?

Tänään kaupunkitilan haltuunotto saa jatkoa Ravintolapäivän muodossa. Se on kuulkaa suomalainen idea! Kuinka hienoa! Minun puolestani monille viranomaismääräyksille ja -rajoituksille saakin näyttää takamusta. Tämä on juuri oikea tapa siihen. Ihmiset osaavat yleensä käyttäytyä hienosti, vaikka heitä kerääntyisikin yhteen. Jos nyt ei oteta huomioon eilistä Kontufestiä, mikä varmasti joidenkin silmissä pilaa vapaamuotoisten yhteenkokoontumisten maineen taas joksikin aikaa. Sanotaanko, että fiksut ihmiset osaavat käyttäytyä fiksusti. Ne loput tarvitsisivat jonkinlaista apua...

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Ekologisuutta arjessa, osa 4: kulutus

Alkajaisiksi tämä:



Todella hyvää ja hyödyllistä katsottavaa. Vähemmän viitseliäille tai kielirajoitteisille tiivistettäköön, että tapahtumaketju, joka mahdollistaa sen, että voit ostaa kotiisi turhakkeita, on kauhea. Arvokkaista ja hupenevista luonnonvaroista tuotamme tavaroita, joista tulee jätettä. Tuotantoketjun jokaisessa vaiheessa ilmoille pössähtää kemikaaleja ja ilmansaasteita. Tuotanto riistää luontoa ja maita, joissa noita raaka-aineita on. Afrikkahan on yksi suuri bisnesleikkikenttä länsimaille.

Ihminen näkee päivittäin tuhansia mainoksia. Mainokset on suunniteltu niin, että tuntisimme olevamme huonoja ja vähemmän arvokkaita, jos emme haali käsiimme mainostettavia tuotteita. Länsimaiden tulevaisuuden lasketaan sairaalloisesti olevan jatkuvan talouskasvun varassa. Meidän pitää tienata enemmän, jotta voimme kuluttaa enemmän. Tullessamme väsyneinä kotiin töistä istahdamme tv:n ääreen, josta meille kerrotaan, ettemme ole tarpeeksi laihoja, kauniita, rikkaita, menestyviä tai mitä tahansa muuta soopaa. Lähdemme kauppaan ostaaksemme elämämme tyhjyyttä täydemmäksi. Täytyy tienata lisää, jotta voi ostaa lisää, jotta voi olla parempi. Alkaa ahdistaa ja on turvauduttava masennus- ja unilääkkeisiin, jotta jaksaa painaa pitkää päivää töissä. Jotta saa lisää rahaa. Jotta voi ostaa.

Paskanmarjat.

En haluaisi nähdä evoluution johtaneen meitä siihen, että hukumme ahdistukseen ja rojuun. Sivistyneessä yhteiskunnassa ihmisen tarvitsisi tehdä vain itselleen mielekästä työtä sopivissa määrin. (6 tunnin työpäivät!) Sivistyneessä yhteiskunnassa kulttuuri olisi ilmaista ja kaikkien saatavilla. Sivistyneessä yhteiskunnassa toteuttaisimme itseämme henkisesti vailla materian ja pakkokuluttamisen orjakahleita. (Menipä Zeitgeistiksi.) Eläisimme ekologisen kestävyyden rajoissa ja voisimme iltaisin mennä nukkumaan hyvillä mielin siitä, että jälkipolvillekin jää vehreä planeetta, jolla tallustaa.

Tämän vihaisen ja yläpilviä viistävän johdannon jälkeen koitan ilmaista, miten välttää kerskakulutusta. Oma paheeni on kirjojen ostelu. Niitä vain jotenkin tarttuu mukaan. Kirjat on onneksi helppo laittaa kiertoon, kun niitä ei enää itse tarvitse. Aiemmasta paheestani, liiallisesta vaatteiden ostelusta, olen pässyt eroon. Ostan enää vain sellaista, jota tiedän käyttäväni paljon. Olen onnistunut jopa jättämään kauppaan vaatteita, joita olisin varmasti käyttänyt paljonkin, mutta enpähän vaan oikeasti tarvinnut. Aina voi siis kysyä itseltään sekä "tarvitsenko tätä?" että "voinko olla ilman tätä, kun olen tähänkin asti pärjännyt?". Kieltäytyminen jalostaa luonnetta, ja sen sijaan, että astuisit ulos kaupasta pettyneenä tyhjiin käsiisi, tulisikin niistä olla voitonriemuinen. Vältit kiusaukset! Voittaja!

Kulutuksessa panostan laatuun määrän sijasta. Hyvä esimerkki ovat korut. Ostan mieluiten pienten suomalaisten suunnittelijoiden ja käsityöläisten tekemiä koruja. Niiden ostamisesta ja käyttämisestä tulee hyvä mieli. Koruilla on tekijä ja tarina, niitä ei ole pieni lapsi väkertänyt kasaan jossain hikipajassa Kiinassa. Toinen hyvä esimerkki on luomuruoka. Kun poljimme pyörillä Prismaan ja ostimme luomutomaatteja paperipussissa, oli se minulle pala taivasta. Millaista herkkua! Luomu on toki kalliimpaa kuin tavallinen ape, mutta eläinten ja luonnon paremmasta kohtelusta ja ruoan puhtaudesta maksaa mielellään vähän ekstraa.

Sanonta "köyhän ei kannata ostaa halpaa" sisältää totuuden siemenen. Läppärini täyttää kohta viisi vuotta ja toimii edelleen mainosti. Se ei ole käynyt kertaakaan huollossa tai saanut viruksia. Miten se on mahdollista, kysytte te. No, tämä on omenakone. Mäkki. Laatu maksaa, mutta laatu kestää. Keväällä päätimme aikuistua ja ostaa ensi kertaa sohvan. Kiersimme Ikeaa ja olimme jo päättäneet, minkä sohvan sieltä ostaisimme. Onneksi päätimme vielä kiertää läpi Kalevan huonekalukaupat, sillä Askosta löytyi juuri sopiva sohva. Kotimainen! Klassisen ja silti modernin näköinen! Varmasti laadukas! Ei ole kaduttanut hetkeäkään ostopäätös. Ikea-sohva olisi kaduttanut viimeistään siinä vaiheessa, kun se parin vuoden päästä olisi mennyt rikki. Suuria hankintoja kannattaa ajatella niin pitkälle tulevaisuuteen, että voit olla varma niiden kestävyydestä ja esteettisyydestä vuosien päähän.

On yksinkertaisesti ihanaa elää niin, että kaapeissa on tilaa ja tietää kaikki omistamansa tavarat. Jos jotain tarvitsee, se löytyy nopeasti. Epäsäännöllisin väliajoin käyn kaappeja läpi, kun omistaminen alkaa ahdistaa. Salaa haaveilen vähintään vuoden kestävästä maailman kiertämisestä, jolloin minulla olisi mukanani vain rinkallinen välttämättömyyksiä.

Kulutukseen liittyen voin suositella lämpimästi paria kirjaa, jotka molemmat löytyvät omasta hyllystä, krhm.

Alexander von Schönburg: Tyylikkään köyhäilyn taito
Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla


tiistai 16. elokuuta 2011

Ekologisuutta arjessa, osa 3: kierrätys

Meillä lajitellaan jätteet kuuteen eri kategoriaan: kuivajäte, biojäte, lasi, metalli, paperinkeräys ja pahvi/kartonki. Näistä kuivajäte-, biojäte- ja paperinkeräysastiat löytyvät omasta pihasta ja loput kolmet roskat kiikutamme läheisen Tammelan torin isolle keräyspisteelle. Porissa olisi ollut mahdollisuus lajitella erikseen vielä energiajäte, mutta en saanut koskaan aikaiseksi tutustua kunnolla asiaan. Tampereella, ainakaan meillä päin, ei energiajätteelle omaa keräysastiaa löydykään. On vaan tuo kuivajäte.

Suurin kysymys jätteiden lajittelussa lienee viitseliäisyys. Mutta kun järjestää kaikille erilaisille jätteille järkevät keräysastiat kotiinsa, ei homma ole suurikaan. Ihan sama vaiva on tiputtaa jäte mihin tahansa astiaan, niin miksei sitten siihen oikeaan.

Paperinkeräysastiana meillä on vanha pyykkikori eteisen nurkassa, naulakon alla. Ei täyty liian nopeaan, varsinkaan sen jälkeen kun laitoin ilmaisjakelut kieltävän tarran oveemme ja siirryimme Aamulehdessä pelkkään viikonlopputilaukseen.

Biojäteastiana on pieni, kannellinen ämpäri. Pieni siksi, että se tulisi tyhjennettyä usein! Teemme niin paljon ruokaa vihanneksista ja juureksista, että biojäteämpärimme täyttyy nopeaan.

Metalli- ja lasijätettä tulee vähemmän, joten niitä keräilen huuhdeltuina keittiön kaappiin, josta sopivan määrän tultua täyteen nakkaan ne muovipussiin ja teen torikeikan. Pahvi- ja kartonkipakkauksia keräilen litistettyinä isoon muovipussiin, joka hengailee jossakin nurkassa.

Ja nyt vastaus kysymykseen, jota kuitenkin mietitte silloin tällöin, mutta ette kehtaa kysyä keneltäkään: Jos kaupassa käyttää omaa kangaskassia, eikä osta muovipusseja, niin mitä sitten käyttää roskapusseina? No, kaupassa myydään roskapusseja rullissa! Ta-daa! Ne on tehty ohuemmasta muovista kuin ostosten pakkaamiseen tyrkytetyt, joten ne ovat ekologisempi valinta.

Ostapa seuraavalla kerralla kaupasta kangaskassi ja pidä sitä aina mukanasi. Meillä roikkuu kasa kangaskasseja eteisen naulakossa ja väittäisin, että yhdeksän kertaa kymmenestä käytämme niitä kauppareissuilla. Eli aina silloin, kun lähdemme kauppaan. Joskus kaupassa käymisen tarve iskee kesken kaupungilla vaeltelun, eikä kangaskassia ole mukana. Silloinkin ostan mieluiten paperikassin tai maatuvan, ohuen muovikassin.

Itselleni jätteiden lajittelu on automaattista, enkä näe vaihtoehtonakaan siitä luopumista. Omatunto soimaisi. Lisäksi kun noita käyttämiämme lajittelupaikkoja on tasan kaksi ja kaukaisempi niistä kävelymatkan varrella kaupungille mennessä, niin en voi valittaa jätteiden lajittelun vaikeuttavan elämääni. Miksi ylipäätään pitäisi suhtautua oikein tekemiseen ja oikein elämiseen niin, että siitä voisi mitään vaivaa olla? Palkkiohan on mitä parhain: puhtaampi maapallo meille kaikille ja puhtaampi omatunto kierrättäjälle.

Kierrättää kannattaa jätteiden lisäksi ehjää tavaraa, jota ei tarvitse. Tulepa myymään tavaroitasi joko Näsinpuistokirppikselle tulevana lauantaina tai Kalevan iltapäivään sunnuntaina! Itse olen menossa Ikea-kassillisen tai kahden kanssa ensin mainittuun, vaihtorahakassan keräys on jo käynnissä. :) Olen myös kolmesti ottanut kirpputoripöydän ja kokemus on ollut joka kerta positiivinen. Pelastusarmeijalle ja Fidalle on tullut vietyä muutama kassillinen tavaraa. Ainakin Itsenäisyydenkadun Pelastusarmeijan kirppis ottaa vastaan kaiken tavaran (paitsi meidän vihreää retrosohvaa ei ottanut, ja se laitettiin raskain sydämin kaatopaikkakuormaan nyyh!) ja karsii itse pois ne, mitä ei voi laittaa myyntiin.

Kivointa on kuitenkin ollut antaa itselle hyödyttömiä tavaroita kavereille. Ei koskaan tuputtaen! Nytkin ovat kaverit saaneet käydessään valita isosta Näsinpuistokirppikselle menevästä kassista mieleisensä päältä. Mulle tulee sellaisesta hyvä mieli.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Sydäntä lämmittävää ruokaa

Tein kohtuuhyvää ruokaa.

Peruna-punajuuri-laatikko

* 4 pientä perunaa
* 2 pientä punajuurta
* 1/2 sipulia
* 1/2 porkkanaa
* 2 dl vettä
* 1/2 kasvisliemikuutiota
* suolaa
* pippuria
* 1/2 dl juustoraastetta
*

1. Kuori kasvikset. Kuutioi perunat, punajuuret ja porkkana ja silppua sipuli.

2. Pane kasvispalat voideltuun uunivuokaan.

3. Kiehauta vesi ja kasvisliemikuutio. Kaada vuokaan.

4. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Kokeile kasvisten kypsyyttä haarukalla.

5. Lisää juustoraaste. Paista vielä 5 minuuttia.

...

Ohje löytyy: hs.fi/ruoka. Hain sieltä punajuuriohjeita, koska olen himoinnut punajuurta päiväkausia. Ohjeen ja toteutuneen version eroina oli, että laitoin kokonaisen porkkanan ja kokonaisen sipulin sekä kolmisen desiä kasvislientä. (Sekä lisäsin mausteisiin rosmariinia ja juuston määrä ainakin tuplaantui.) Milloinkahan opin laittamaan tarpeeksi vähän nestettä uuniruokiin ja -vuokiin ja kiusauksiin? Tuossakin oli nyt vähän liikaa.

Ohje on siitä hyvä, että se on melko vaivaton. Itse rakastan juuresten kuorimista ja pilkkomista, koska silloin tuntee tekevänsä Ruokaa isolla ärrällä. Oikeista aineksista itse tehtyä, ja vieläpä kasvisruokaa. Voisinkin jakaa toisen vaivattoman kasvisruokaohjeen, jonka olen itse kehittänyt ja josta on tullut herkkuani.

Kookoksinen kasvissosekeitto

2-3 perunaa
3-4 porkkanaa
keskikokoinen kukkakaali

riittävästi vettä peittämään pilkotut kasvikset kattilassa
kasvisliemikuutio

1 dl kookosmaitoa

mausteita, esim. jeeraa, rosmariinia, chiliä, pippuria, paprikaa

- Kuori ja pilko kasvikset, keitä aivan läpikypsiksi kasvisliemessä.
- Kaada suurin osa keitinliemestä pois. Nesteen määrä riippuu siitä, kuinka juoksevaa keittoa haluat. :)
- Surauttele sauvasekoittimella sileäksi soseeksi, lisää kookosmaito puolessa välissä surauttelua ja sekoita se näkymättömiin soseen sekaan.
- Lisää mausteet.

Tämä on oikeasti niiiin hyvää. Kookosmaito ei maullaan juuri erotu, mutta tekee keitosta satumaisen samettista ja pehmeää.

...

Hyviä kasvisruokaohjeita otetaan vastaan! Muistattehan, että lopettamalla lihansyönnin ihminen keventää hiilijalanjälkeään neljänneksellä. Se on roima määrä ja melkoinen ympäristöteko. Syön lihaa silloin tällöin, mutta suunta on kasviksiin päin. Lihan syöminen on lähinnä opittu tapa, josta jokainen voi päästä eroon. Toki on meitä ja teitä, jotka vaan tykkäävät liharuoista, enkä minä niitä keneltäkään kokonaan kieltäisi. Mutta jokainen voi lihankulutustaan vähentää ja löytää tilalle herkullisia ja terveellisiä vaihtoehtoja. Eivätkö ainaiset kana- ja jauhelihakastikkeet olekin aika tylsää purtavaa?

perjantai 12. elokuuta 2011

Väliaikaraportti pyöräilyhaasteen etenemisestä

Joskus ihminen vain yllättää itsensä ja muut. Tekee jotakin sellaista, mihin sen ei olisi kuviteltu pystyvän. Jostakin löytyy sellainen käsittämätön määrä sisua ja selkärankaa, ettei luovuttaminen ole edes vaihtoehto.

Minulla on nyt takana 200 kilometriä polkemista kahden viikon aikana. Ajallisesti olen kuluttanut polkupyöräilyyn 15 tuntia 10 päivän aikana. Liikuntataustani on olematon. Ja nyt minä poljen 2 kertaa 10 kilometriä päivässä, eilen ja tänään olen lähtenyt polkemaan klo 5.00. Väitänpä, että siihen ei joka tyyppi rupeaisi. Olen todella, todella tyytyväinen ja ylpeä saavutuksestani.

Parasta on se olo, mikä tästä tulee, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jokaisen työpäiväni aloitan jo valmiiksi voittajana, koska takana on virkistävä hikilenkki ja suuri onnistuminen. Ylämäet eivät enää edes pahemmin rasita, reisistäni tuntuu löytyvän käsittämätön määrä dynamiittia ja poljen eteenpäin lannistumatta ja sitkeästi kuin höyryjuna.

Olen täysin hurahtanut pyöräilyyn ja voisin keskustella aiheesta silmät innostuksesta säihkyen jokaisen vastaantulijan kanssa. Eilen polkaisimme illan ratoksi Prismaan ja avomieheni sanoi olevansa kateellinen minulle, kun saan polkea työmatkani. Hän on pyöräilyhullu, jolla on harmikseen hyvin lyhyt työmatka.

Jokapäiväinen pyöräily keventää omaatuntoa ja elopainoa. Kotiin päästyäni voin hyvillä mielin lueskella loppupäivän tai tehdä jotain muuta paljon kivempaa kuin lähteä lenkille. Päivän kulutukset kun on jo kulutettu. Kaiken hyvän lisäksi olen virkeä kotiin päästyäni, enkä samalla tavalla väsynyt kuin tunkkaisella bussilla kulkiessani. Tässä haasteessa on pelkästään plussia.

En ole koskaan nauttinut ohjatuista liikuntahommista. Tunnen sellaisissa itseni aina rumaksi norsuksi posliinikaupassa. Jumppatyttöjen elämä ja loppumaton energia on ollut mulle mysteeri. Olen puolet elämästäni tuskastellut, ettei musta koskaan tule reipasta ja ponnaripäistä jumppatyttöä, jolla onnistuu elämässä kaikki. Mutta nytpä mulla on oma, upea lajini, josta nautin täysin rinnoin ja jonka suorittamisen aikana voin uppoutua ajatuksiini ja katsella maisemia sekä saada raitista ilmaa. Samalla myös pääsen jonnekin, enkä vain hölmösti nökötä ummehtuneessa salissa, jonka räikeät valot aiheuttavat päänsärkyä.

Harvoin on elämä näyttäytynyt yhtä absurdina kuin tässä yhtenä iltapäivänä polkiessani kotiin Onkiniemen Elixian ohi, jonka ikkunoista näin sisällä olevan käynnissä spinning-tunnin. Siellä ne polkivat hiki päässä karmean jumputuksen tahtiin, eivätkä päässeet minnekään. Meikäläiselle kelpaa vain the real thing tässä hommassa.

Ei ole epäilystäkään, ettenkö jatkaisi haastettani loppuun asti. Ehkä vähän pidemmällekin.


tiistai 9. elokuuta 2011

Minun Tampereeni, osa 3: juomalat

Loogista jatkoa edelliseen. Useimmiten poikkeamme baariin alkuillasta mentaliteetilla "juodaan yhdet tai kahdet, luetaan iltapäivälehdet ja rupatellaan." Hiomme tuopin ääressä usein esim. lomasuunnitelmia, joten arvostamme hiljaisia paikkoja. Liian varhain vanhenneet?

Kuitenkin, kurkun kostuttajia:

1. Salhojankadun pub:
Ah tämä on niin hieno paikka. Myös wikipedia mainitsee Salhojankadun pubin. Sijainti taasen Tammelassa aivan kotinurkillamme. Astu sisään, pääset aikakoneella hyvin kauas. Sisustus on 60-70 -lukujen taitteesta, mutta tunnelma on kuin vuosisadan takaa. Suomen vanhin brittityylinen pub, repikää siitä. Kyllä meillä on Tampereella kaikkea! Olutvalikoima on aivan riittävä ja palvelu useimmiten ystävällistä.

2. Telakka:
Legendaarinen kulttuuritalo, johon on mahdollista rakastua. Aina, kun käyn täällä, tulee kotoisa ja elämään hullaantuva olo. Telakalla tiivistyy sellainen määrä sivistystä ja boheemia ilmapiiriä, että huonommin kulttuuria kuluttava haukkoo happea ja kaipaa viereiselle, tappavan tylsälle ja persoonattomalle Passionin terassille. Telakan terassi taasen on kaupungin mukavin, no question about that. Eriväriset puutuolit hehkuvat henkistä lämpöä. Telakalta saa myös hyvää syötävää. Ronnie Starrin rumpali osti minulle kerran täällä jäätelön ja esitteli takahuoneen saunaa. Vaatteet päällä. Mut sauna oli hiano.

3. O'Connells: Ihana, iso irkkubaari rautatieaseman läheisyydessä. Koostaan huolimatta hyvin kotoisa paikka, josta on helppo löytää rauhallinen nurkkaus ja pistää lautapelit pystyyn kavereiden kanssa. Lautapelivalikoima on oikein hyvä! O'Connells on miellyttävän autenttinen ja ajan patinoima. Tapahtumia paljon, keikkoja varsinkin. O'Connellsista saa myös kelpo apetta.

4. Ruby & Fellas: Melko tuore tulokas kaupungin britti/irkku-pubitarjonnassa. Sisustus on viimeisen päälle hieno ja harkittu ja musiikki hyvää ja asiaankuuluvaa. Palvelu hyvää. Rubyssa on mielenkiintoisia keikkoja ja hyvä tunnelma. Ainoa miinus, ja keskipitkä sellainen, tulee ruoasta. Kolmen annetun mahdollisuuden jälkeen en voi suositella syömään Rubyssä. Kolme kertaa kolmesta on ollut jotain huomauttamista ruoassa. Kasvishampurilaisen pihvi oli mössöä, lohisalaatin lohi aivan ylipaistettua ja kanasalaatin salaatti tympeää ja halvan oloista keskellä salaattisesonkia. Mutta paikka on hieno ja viihtyisä.

5. Panimoravintola Plevna:
Niin lähelle kuin voit saksalaista oluttupaa Tampereella päästä. Paikka on iso kuin mikä, mutta yllättävän viihtyisä. Tarjolla kaikkia Plevnan panimon tuotteita, joista kehotan maistamaan erityisesti panimon simaa, muulloinkin kuin vapun aikaan. Niin hyvää! Erityisen mietityttävän elokuvan jälkeen on lähes pakollista käydä Plevnassa olusilla pohtimassa elokuvan sanomaa.

6. Mustanlahden satama: Erittäin hienossa miljöössä kelpaa siemailla. Satamassa on terassi Särkännieminäkymin. Nyt elokuun iltoina paikassa on omaa taikaansa, kun valot syttyvät satamassa ja huvipuistossa. Kaunis levähdyspaikka, jossa myös paljon tapahtumia ja keikkoja. Juuri lauantaina olimme täällä katsomassa burleskia Ship ahoy! -tapahtumassa.

7. Varsinaisissa yökerhoissa en käy juurikaan, mutta niistä valitsen mieluiten Ruman tai Klubin. Myös Armas ja Doris yllättivät positiivisesti sen yhden kerran, kun olen niissä käynyt.
...

Tässä nämä eniten mainitsemisen arvoiset, joissa on tullut käytyä. Esimerkiksi Palomar kiinnostaa, mutta ei ole tullut vielä poikettua. Tietystikään kapakoiden penkkien kuluttaminen ei niitä parhaita harrastuksia ole, mutta...

maanantai 8. elokuuta 2011

Minun Tampereeni, osa 2: syömälät

Kulinaristiset nautinnot ovat taloutemme jäsenten sydämiä lähellä, joten ruokapaikkoja on tullut testattua täällä asutun vuoden aikana.

Ruokaa:

1. 2h+k: Täällä olen syönyt kolmesti, ja joka kerta hyvää ruokaa. Listalla on salaatteja, jättimäisiä toasteja, pastoja ja liharuokia. Salaatit ovat runsaita ja ihastuttavan sivistyneitä. Tiedättehän, laadukkaita salaattilajikkeita, sopivasti balsamicoa ja tuoreet lisukkeet. Ravintola on viihtyisä tiiliseinineen ja avokeittiöineen. Palvelu on ystävällistä, mistä suuri plussa. Ilta-aikaan suosittelen pöytävarausta. Suosittelen myös paikan makeita jälkiruokajuomia! Vain aikuisille. ;)

2. Napoli: Lähes 2h+k:n naapurissa on Tampereen paras pizzeria. Täältä saa nimenomaan pizzoja kahdella zetalla, eikä rasvaisia roiskeläppiä. (Joille niillekin on toki aikansa ja paikkansa.) Napolin listalla on noin sata erilaista pizzaa, joten mieleinen löytyy varmasti. Raaka-aineet ovat ensiluokkaisia ja maistuvia, ja täyteyhdistelmät jännittäviä. Pitsan päälle saa lusikoida murskattua valkosipulia niin paljon kuin sielu kestää. Napolista saa myös hyviä, suuren suuria pasta-annoksia. Lounasaikaan ruuhkainen paikka.

3. Gastropub Soho: Soho-hampurilainen on mielettömän hyvä! Täältä saat kenties kaupungin parasta pubiruokaa, niin modernia sellaista kuin brittiläisittäin perinteistäkin. Paikan uuniperuna-annokset ovat järjettömän kokoisia ja silti vain kympin hintaisia. Soho on mainio paikka istua iltaa pienen, nälkäisen kaveriporukan kesken, sillä se on pubinakin oikein mukava. Täällä katsellaan brittifutista antaumuksella ja kaiuttimista raikaa hyvä musiikki. Sangen brittiläinen pubi, mistä iso peukku!

4. Zarillo
: Paikan hampurilaisateriat ja etenkin niiden alennuspäivä tiistaisin (useimmat hampurilaisateriat hintaan 5,50!) ovat lähes legendaarisia. Zarillo sijaitsee vastapäätä Sohoa, joten ruokapaikan valinnan voi jättää aivan viime tippaan. Samoissa kortteleissa rautatieaseman ja Hämeensillan välissä sijaitsevat myös 2h+k ja Napoli sekä aikaisemmin hehkuttamani Cafe Europa, joten voidaan mielestäni puhua mukavien ja mutkattomien ruokapaikkojen parhaasta keskittymästä Tampereella.

5. Cafe Gopal: Meikäläisten melkein nurkilla Tammelassa, Kahvillan välittömässä läheisyydessä sijaitsee suomalaisten hippien ylläpitämä, intialainen lounasravintola, jossa et saa syödäksesi mitään, millä on ollut silmät. Ruoka on hyvää ja tuo hyvän mielen. Lounaan saa koota itse seisovasta pöydästä ja annoksesta maksetaan painon mukaan. Paikassa on hyvää Tammela-henkeä; omaehtoisuutta ja yhteisöllisyyttä.

6. New Chinese Food: Jos kiinalaisesta tykkäät, niin suosittelen ehdottomasti tätä. Onneksemme se sijaitsee myös Tammelassa, mikä tarkoittaa, että sieltä tulee haettua ruokaa silloin tällöin. Kehuttu ja perin pohjin hyväksi havaittu. Ota ruoka mukaan ja mene läheiseen Sorsapuistoon tai Tammelan torille syömään! Rafla itsessään on hyvin pieni ja sisustus tavanomainen, joten suosittelen take awayta. Yhdestä annoksesta syö kaksi ihmistä vatsansa täyteen.

7. Nanda Devi: Oikein hyvä intialainen Näsilinnankadulla. Muutaman kerran käyty. Taivaallista mangolassia. Täältä joutuu kierimään ulos, sillä annokset ovat ruhtinaallisia.

8. Maruseki: Täällä ollaan vietetty monta mukavaa iltaa suuren sushilautasellisen äärellä. Paikan menu vaihtui jokin aika sitten, ja ehkä kokkikin, sillä palat olivat suurentuneet sen verran, että ne oli vaikea saada kerralla suuhun. Nigiriä tai makia ei haukkailla kuin leipää, joten syömishomma vaikeutui suurentuneiden palojen myötä. Silti oikein suositeltava paikka, ja oikeastaan ainoa laadukas sushipaikka Tampereella. Mikä on...säälittävää?

9. Tivoli: Tämä on näppärä ruokapaikka, jos tekee mieli jotakin muuta nopeaa syötävää kuin pitsaa tai purilaista, mutta toivoisi kuitenkin jotain ruokaisaa. En ole syönyt täällä kertaakaan huonoa annosta. Kyseessä siis tanskalainen voileipäravintola, josta saa monenlaisia runsaita voileipiä salaatilla. Kalaiset ovat erityisen hyviä! Sijainti Plevnan vieressä Siperiassa on oikein hyvä, voi käydä syömässä kevyesti ennen leffaa. Hinnat ovat kohtuulliset ja palvelu ystävällistä.

...

Harmillisesti tulee jumahdettua vanhoihin tuttuihin ruokapaikkoihin, mikä meillä usein tarkoittaa jotakin näistä vaihtoehdoista. Ikuisuusprojektina on mennä syömään Roastiin tai Saludiin. Tai Antikaan. Kaupunki on pullollaan ruokapaikkoja, joissa emme ole vielä käyneet, mutta jotka ovat varmasti hyviä.

lauantai 6. elokuuta 2011

Minun Tampereeni, osa 1: kahvilat.

Huumaantuneena eilisestä, mainiosta illastani Telakalla päätin, että kaikkien tulisi rakastaa Tamperetta yhtä paljon kuin minun. Tai että kaikilla tulisi olla yhtälaiset mahdollisuudet ja tarvittava tietous kaikkien niiden mahtavien paikkojen löytämiseen ja kokemiseen, joita täällä on. Joten täältä pesee. Aloitetaan toinen juttusarja (olette ehkä huomanneet, että tuo termi huvittaa mua), jossa esitellään monipuolisesti Tampereen helmiä. Ehkä jopa niitä, joita ei matkailuoppaissa mainita! Lähimatkailu on myös ekologista, joten tämä sopii blogin muuhunkin pirtaan. Se pirta on ilmeisen leveä. Tervetuloa siis minun Tampereelleni.

Tampereen kivoimmat kahvilat:

1. Vohvelikahvila. Alkuperäinen sijaitsee hurmaavalla Ojakadulla, Tampereen Pikku-Pariisissa, kaupungin pienimmässä kivitalossa. Sympatiapisteet ovat aivan katossa, miljöö on kerta kaikkiaan ihana.

Minulle jäi epäselväksi, onko uudempi Vohvelikahvila samaa vai eri juttua kuin tuo Ojakadun. Kuparitalon Vohvelikahvila sijaitsee siis keskustammassa, osoitteessa Tuomikirkonkatu 34. Siellä en ole itse käynyt, mutta sisään kurkistellessa käy selväksi, että söpö paikka on tuokin.

2. Runokahvila. Täällä tuli käytyä aina lukioikäisenä, mikäs sen sopivampi kahvila runotytölle olisikaan. Ikkunalautoja kansoittavat runokirjat, katto hilseilee niin, että joku päivä sieltä saa vielä lastun kuppiinsa ja punaisesta yläkerrasta löytyy aina soppi, johon pujahtaa. Kaikki, mitä täältä saa, on hyvää. Sijaitsee myös Ojakadulla.

3. Cafe Europa. Ehkä jopa nykyinen lempikahvilani. (Europa käy myös baarista ja ravintolasta, mutta sijoitin sen kahvila-kategoriaan, jotta pääsisin jo heti aluksi jakamaan tämän helmen!) Parasta Europassa on sisustus, hyvä musiikki, hyvät juomavalikoimat ja ruokalistakin löytyy. Listalta on tullut testattua parit toastit, kyllä maittoivat.

Tai oikeastaan parasta Europassa on se, että siellä voisi viihtyä vaikka miten pitkään. Sinne voi mennä lounaalle, jäädä kahville, ottaa jonkin hyvän oluen, pelata lautapelejä, jakaa ystävien kanssa kannullisen sangriaa... Kaikki tämä huumaavan upeassa ympäristössä, joka täytyy saada itse kokea. Europassa tuntee todella olevansa euroopassa, itselleni tulee paikasta erittäin prahalaiset fiilikset.

Tämän kesän Europa on ollut remontissa vesivahingon vuoksi, mutta avataan uudelleen keskiviikkona 10.8. Kesästäni on puuttunut Europan kokoinen palanen, mikä on hieman surullista. Tuo on kuitenkin kivoimpia paikkoja istua iltaa ystävien kanssa.

Facebook-event Europan avajaisista lupaa niin hyvää, että vesi herahtaa kielelle:
http://www.facebook.com/event.php?eid=200038746715959

4. Amurin helmi.
Täällä tuli käytyä keväällä pitkän tauon jälkeen. Historiallinen ja sympaattinen miljöö. Kahvilan yhteydessä toimii pieni leipomo, joten mukaan voi ostaa tuoretta leipää. Pitäisi muistin virkistykseksi käydä uudestaan myös itse työläiskorttelissa, jossa tuli käytyä joskus peruskouluaikoina. Muistan sanomalehtiseinän, en juuri muuta.

5. Kahvilla. Tammelan torin laidalla ihana ajanviettopaikka, jossa kaikki on eriparista ja värikästä ja vanhaa tai tuunattua. Kahvillassa tapahtuu paljon ja paikka on mukavan mutkaton. Yhdessä nurkassa voi rakennella legoilla ja paikasta löytyy kitara asiakaskäyttöön!

6. Pyynikin näkötorni.
No ei niitä munkkeja ja maisemia voita juuri mikään. Täydellinen viikonloppuretkipaikka. Kun saa kivuttua tornin juurelle harjun laelle, voi hyvillä mielin nautiskella yhden kardemummaisen munkin.

7. Kahvila Valo. Tyylikäs ja viihtyisä paikka, josta saa pyörryttävän montaa eri teelaatua ja erikoiskahveja sekä pientä syötävää. Viimeksi join täällä jääteen, joka oli ihan oikeaa, sitruunaista jääteetä, eikä mitään esanssia. Nam! Valossa tapahtuu myös paljon, keikkoja, elokuvaesityksiä, stand-upia, you name it.

8. La Famille.
Tämä oli viime talven suosikkipaikkojani. Juoma- ja syömävalikoimat ovat hulppeat. Olen maistanut paria eri piirakkaa tuolla, ovat herkullisia. Kahvila on sisustettu ranskalaisittain, ja yläkertaan on päästävä. Henkilökunta on kansainvälistä ja sympaattista. Todella suositeltava paikka ystävien kanssa istumiseen. Sijainti keskustorin ja Plevnan välimaastossa on oiva.

...

Jakakaa muutkin tamperelaiset kahvilavinkkinne kommenttiboksissa!

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Ekologisuutta arjessa, osa 2: liikkuminen

Kaikkihan sen tietävät, että kävely, pyöräily, busseilu ja junailu jee ja yksityisautoilu ja lentokoneilu buu. Elämäni masentavimpia hetkiä on ollut se, kun siivosin erästä tehdasta vuosia sitten ja aina tehtaan siivottuani odottelin Kangasalantien varressa bussia. Neljän-viiden aikoihin ohi huristeli taukoamaton työmatkaliikenne, ja jokaikisessä henkilöautossa oli tasan yksi matkustaja. Bye bye maapallo.

Minulla on menossa henkilökohtainen kampanja ja haaste: pyöräillä työmatkani koko elokuun ajan. Elokuussa on 23 työpäivää, joista kolme jo takana. Työmatkani yhteen suuntaan on melko tarkkaan 10 kilometriä, joten haasteen toivottavasti toteutuessa pyöräilisin elokuussa työmatkoja 460 kilometriä. Ei hassummin!

Ryhdyin tähän muutamasta syystä: halusin tehdä ympäristöteon, kohottaa kuntoani ja pudottaa painoani. En vaatisi samaa jokaiselta, jonka työmatka on 10 kilometriä. On nimittäin rajansa sillä, miten paljon ihmisen tulisi tehdä ympäristön puolesta. 10 kilometrin polkeminen ennen töitä ja töiden jälkeen ei varmasti sovi kaikille tai ole kaikille edes mahdollista. Mutta viiden kilometrin kohdalla onkin jo eri asia! Saati sitten kolmen tai kahden, sellainen pikku pyrähdys ja happihyppely vaan. Voi kuinka kiljuisin riemusta, jos työmatkani olisi puolet lyhyempi. Polkisin sen aina paitsi talvella.

Suurin osa autolla tehdyistä matkoista on alle kahden kilometrin pituisia, muistan lukeneeni jostakin. Sellaisesta voisi sivistynyt ihminen opetella eroon, varsinkin jos asuu bussilinjojen varrella. Tampereenkin julkinen liikenne on varsin kattava ja sitä lisätään koko ajan. Pikaraitiotie on oikeasti tulossa, jos nyt ei ihan lähivuosina, niin tulossa kuitenkin. Hyvin hieno panostus kaupungilta, olen ylpeä tamperelaisuudestani.

Onneksi minua on nyt purrut polkupyöräkärpänen. Asiaa edesauttavat kohtuullisen hyvät varusteet. Viime kesänä ostin uuden pyörän, ensimmäistä kertaa elämässäni. Epäilin, etten ikinä opi käyttämään sen kaikkia vaihteita, mutta niinpä vain opin. Ja niistä on rutkasti hyötyä! On hieno tunne päästä kaikki mäet ylös pienimpien vaihteiden avulla. Aiemmin olen diggaillut mummiksia ja olin aivan varma, ettei kiiltävä Nishiki sovi sielunmaisemalleni, mutta niin se hippikin taipuu tekniikan ylivoimaisuuden edessä. Ostin myös pyöräilykypärän, jollaista en ollut käyttänyt sitten ala-asteen. Nyt käytän sitä mielelläni, suojaanhan sillä jotakin korvaamatonta. Netistä tilatut pyöräilyhousut, sellaiset pehmustetut, ovat myös matkalla luokseni. Kun polkaisimme 53 kilometrin lenkin Siuroon ja takaisin, niin huomasin tarvitsevani sellaisia ehdottomasti. Kipeästi.

Vaikka välillä pännii ja väsyttää tuo 20 km päivittäinen polkaisu, niin vaakakupin positiiviselle puolelle asettuu paljon enemmän asioita kuin negatiiviselle. Vaatekaupassa jalkaani sujahtivat kokoa totuttua pienemmät housut ihan mukavasti. Aamupolkemisesta saan sellaisen endorfiinipiikin, että työpäivä tuntuu rennolta leijumiselta pilvien päällä. Aamun huhkiminen taittaa mielestä enimmät levottomuudet ja auttaa keskittymään ja olemaan läsnä töissä. Työmatkan varrella näen purjeveneitä ja Särkänniemen sekä koen vauhdin hurmaa. Kuten Colin Beavankin Ekovuosi Manhattanilla -teoksessaan kirjoitti, pyöräillessään ihminen on sisällä maisemassa ja kokee paljon vahvemmin luonnon kauneuden ja ihmeellisyyden. Pyöräilyssä on samaa juurevuutta kuin ruoanlaitossa. Saa laittaa itsensä peliin. On se kuulkaa hienoa, että liikkuu omilla lihaksillaan 10 km päähän. Aivan mahtavaa. Itse olen ainakin ylpeä itsestäni!

Nollapäästöt + painonpudotus = tuplajees!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Lasst Kinder wieder Kinder sein!

Eli antakaa lasten olla jälleen lapsia.

Facebook-kaverin kautta löytyi kiintoisa ja ajatuksia herättävä linkki: Valta perheissä siirtynyt lapsille. Kyse on saksalaisen lastenpsykiatrin, Michael Winterhoffin ajatuksista kasvatuksesta.

Alkuun on todettava, jottei julkisesti missään lynkattaisi, että lapset ovat käsittämättömän upeita, suloisia, kiehtovia ja ihania olentoja. Lapsia ei voi liikaa rakastaa. Nykyään mennäänkin metsään siinä, miten niitä rakastetaan. Samaan hengenvetoon totean tietysti olevani toistaiseksi lapseton, joten jokainen vanhempi voinee halutessaan puhaltaa korttitaloni leikiten kumoon. Uskallanpa silti raottaa sanaista arkkuani aiheesta.

Lastenkasvatus on lempiaiheitani. Olen ollut työharjoittelussa ja töissä yhteensä kymmenessä päiväkodissa ja kolmella leikkikentällä. Olen tehnyt töitä satojen lasten kanssa ja tavannut melkein yhtä monia vanhempia. Ammattikasvattajana (aika huikeeta voida tituleerata itseään sellaiseksi) minua ei yllätä tuo 'uutinen' yhtään.

Vanhemmuus kohtaa yhteiskunnassamme sellaisia haasteita, että täytyykin olla vähän yli-inhimillinen niistä täydellisesti selvitäkseen. Toki kukaan ei ole täydellinen, mutta joihinkin asioihin kannattaa lasta kasvattaessa kiinnittää erityistä huomiota. Itse olen näitä oppinut töissä kantapään kautta, mutta myös teoreettisesti kirjoista lukemalla ja sen jälkeen lukemaani käytäntöön laittamalla. Olen myös ollut korvat höröllä aina, kun vanhemmilla työtovereillani on asiasta jotakin sanottavaa kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Vanhemman ei kuulu olla kaveri eikä tasoittaa kaikkia esteitä lapsensa tieltä. Tämä itsestäänselvyys ei aina perheissä toteudu. Vanhemman kuuluu tuottaa pettymyksiä lapselleen, jotta lapsi oppii niitä myöhemminkin elämässään sietämään. Tästä esimerkkinä se loistava Alkon mainos, jossa teini-ikäinen tyttö yrittää saada äitinsä ostamaan itselleen aikuisten juomia teinipirskeisiin. Tyttö huutaa ja raivoaa ja maanittelee, mutta äiti ei suostu. Mahtava äiti! Sitä varten aikuiset kuulkaas on, jotta ne kestäisivät lastensa kiukuttelut. Jos vanhempiensa periksiantamattomuuteen ei voi luottaa, niin mihin sitten?

Lapsi saa kiukutella, lapsen tunnereaktio on aina aito ja sallittu, mutta sillä ei aikuisen päätöstä muuteta. Jos aikuinen päättää, että kaupasta ei osteta karkkia, niin sitä ei sitten osteta, vaikka lapsi laittaisi karkkihyllyn edessä pystyyn kolmannen maailmansodan. Raivoavan lapsen voi napata tyynesti kainaloon ja lähteä kesken kaupasta pois, jos ei tilanne muuten raukea. Samoin kuin aamulla päiväkotiin ei-niin-mielellään lähtevän lapsen voi tuoda itkevänä ja parkuvana yövaatteissaan suoraan aamupalalle tarhaan. Lapseltahan ei sitä kysytä, että mennäänkö päiväkotiin vai ei. Eihän hän voi asiasta oikeasti päättää! (Kokemus on myös osoittanut, että 90% aamuitkuista loppuu viiden minuutin kuluessa siitä, kun äiskä tai iskä on lähtenyt töihin.)

Lapsen tahto on siis murrettava aina välillä, niin pienissä kuin suurissakin asioissa. Lapsi ei mene siitä rikki.

Winterhoffin ajatuksista on aistittavissa päättelyketju, että vanhemmat yrittävät epätoivoisesti varmistaa, jopa ostaa lastensa rakkauden tässä häilyvässä maailmassa. Työelämä vie aikuisista niin paljon mehuja, että kotona toivoisi olevan helppoa ja kivaa. Lapset tarvitsevat muutakin kuin helppoa ja kivaa. Ne tarvitsevat tiukat rajat lapsuutensa suojelemiseksi.

Noita rajoja tosin pommitetaan urakalla joka taholta. Internet, tv ja muut mediat eivät kuuluisi pienten lasten elämään lainkaan. Lapsi näkee päivittäin tuhansia mainoksia. Jo kaksivuotias tunnistaa tuotemerkkejä. Hello Kitty ja Cars ovat kolmevuotiaiden suosikkeja ja niillä leuhotellaan tarhakavereille. Jos ei olisikaan noita tv:stä poiminut, niin tarhakavereiden avulla pääsee jäljille siitä, mikä on cool 3-vuotiaiden keskuudessa, ja osaa sitten vaatia sitä tiettyä lelua äiskältä ja iskältä.

Lasten elämästä on tullut myös liian elämyshakuista. Synttäreitä pitäisi viettää vähintään kylpylässä tai Megazonessa ja joka lomalla päästä huvipuistoon. Karkkipäivänä pitää saada megapussi ja jokainen uusi piirretty päästä katsomaan elokuviin. Tässä kohtaa vanhempien sanavaraston tärkein sana on ei. Lapsi ei edelleenkään mene rikki tai tipahda kaveripiiristään, jos ei rieku joka viikonloppu Hop-Lopissa. Lapsille pitää lukea kirjoja ja pitää niitä kainalossa ja höpsötellä ja kutitella. Tai nukkua yhteiset päikkärit. Se on sitä paljon puhuttua laatuaikaa.

Karkkipusseista puheen ollen, syömämme ravinto on useimmiten aika ala-arvoista ja kemikaaleja täynnä. Ruoanlaitto alusta alkaen itse on niitä asioita, mihin kaikilla perheillä ei riitä aikaa tai muita voimavaroja, mutta kyseessä on perustavanlaatuisen tärkeä asia. Voisiko vaikka satujumpasta tai sirkuskoulusta tinkiä, jotta olisi aikaa istua muutaman kerran viikossa yhdessä saman pöydän ääreen syömään kotiruokaa?

Koska ennen kaikkea lapsi tarvitsee aikuiselta aikaa. Lapsen tulee saada tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Hänen ei tarvitse saavuttaa mitään tai tehdä mitään erikoista ollakseen rakastettu. Hänen tarpeisiinsa tulee vastata. Tarve on aivan eri asia kuin halu.

Muistanpa eräältä leikkikentältä poikajoukon, jonka meno oli hurjaa. Pojat olivat iältään noin 6-10 -vuotiaita. Puheissa vilisi kirosanoja ja pornojuttuja. Kaupasta haettiin energiajuomaa, jota ryystettiin leikkikentän laidalla. Eräs 6-vuotias kiipesi korkealle kiipeilytelineen katolle (kiellettyä) ja pissasi sieltä reteästi maahan. Olin aika järkyttynyt noiden edesottamuksista ja jouduin soittelemaan koteihin useasti. Toisaalta taas, kun ehdin järjestää pojille nassikkapainia, jalkapalloa tai juoksukilpailua, niin kaikilla oli kivaa yhdessä eikä häiriökäyttäytymistä ilmennyt. Pojat olisivat tarvinneet aivan oman aikuisen koko kesäksi touhuamaan kaikkea liikunnallista kanssaan.

Levoton poikaenergia ei ole pahasta, mutta se on helppoa kanavoida väärin. Ammattikasvattajista suurin osa on naisia, jolloin tyttömäisestä rauhassa leikkimisestä ja keskittymisestä on tullut se ihanne, johon poikia yritetään sovittaa. Pojissa on useimmiten sellaista luontaista aggressiota, joka ei ole pahasta ja joka pitäisi osata purkaa hedelmällisellä tavalla. Siinä yksi syy, miksi mielestäni tyttöjä ja poikia ei voi aivan samaan muotiin puristaa. Jos asia kiinnostaa enemmänkin, tai olet sitä mieltä, että ei saisi edes puhua 'tytöistä' ja 'pojista', niin suosittelen tutustumaan Pelastakaa Pojat! -teokseen, josta sain itse paljon hyviä oivalluksia. Maassamme kasvaa tällä hetkellä levottomien poikien sukupolvi, jota on kielletty olemasta poikia. Se huolestuttaa minua.

Tiivistettynä siis: anna lapsen olla lapsi. Lapsen ei kuulu päättää juuri muusta kuin joskus siitä, millaisen paidan haluaa päälleen laittaa. Päätökset rasittavat lasta, koska hän joutuu astumaan aikuisen saappaisiin. Pysy lujana lapsen kiukuttelujen edessä. Jälkeenpäin on hyvä halata ja olla lähekkäin, kun kiukku on taltutettu. Tutustu vaikkapa tähän oivaan lastenkirjaan aiheesta.

Muista, että tärkeintä on olla yhdessä ja lähellä ja nauttia siitä, että juuri tämä ainutlaatuinen olento on minun lapseni. Olemalla jämäkkä ja silti pohjattomasti rakastava aikuinen annat lapsellesi parhaat mahdolliset eväät hänen tulevaisuuttaan varten.

Ja nämähän olivat tietysti vain ja ainoastaan minun teesini kasvatuksesta. Aika tulee näyttämään, mennäänkö niiden kanssa metsään, kunhan haikara joskus sen koekappaleen tuo.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Ekologisuutta arjessa, osa 1: pyykinpesu

Ajattelin aloittaa tällaisen juttusarjan. Missään blogeissani ei aikaisemmin ole ollut juttusarjoja. Mutta nyt voisi olla. Vaikka siksi, että tämän blogin on tarkoitus olla vähän linjakkaampi ja suunnitelmallisempi kuin mitä aikaisemmat ajatuskaatopaikkani ovat.

Tahdon jakaa kanssanne jokapäiväiseen arkeen liittyviä tapoja olla ekologisempi. Meille on opetettu ja olemme ehdollistuneet toimimaan toisin kuin mikä olisi ympäristölle hyväksi. Meidät on opetettu kuluttamaan aina vain kiihtyvämmässä tahdissa, uskotellen että se on keino pitää yhteiskunnan rattaat pyörimässä ja koska talouskasvu on aina hyvästä.

No, eihän se niin ole. Kun kaahaamme sokeina apinoina kulutusoravanpyörässä kiljuen riemusta, niin kaikki muut kärsivät. Ja me hukumme turhaan tavaraan. Myönnän itsekin ostavani liikaa tavaraa ja vaatteita, mutta nyt olen saanut jonkinlaisen herätyksen asian suhteen. Viime talven elin ilman suurinta osaa omaisuudestani, koska olin evakossa asuntomme vesivahingon vuoksi. Kappas vain, miten hyvin tulinkaan toimeen. Takaisin omaan kotiin muutettuamme karsimme aika paljon turhaa tavaraa pois kaapeistamme ja varasimme kirpputoripöydän, jossa vaatteet vaihtoivat omistajaa erittäin huokeaan hintaan. Tarkoitus on tästä eteenpäinkin elää niin, että kaapeissa on aina tilaa.

Tämän ei-niin-suunnitelmallisen johdannon jälkeen pureudutaan asiaan: miten olla arjessa ekologisempi? Kyse on yllättävän pienistä asioista ja tottumusten ei-niin-dramaattisesta muuttamisesta. Luettuani mainion Ekovuoden Manhattanilla aloin miettiä omaa elämääni. Vaikka voin väittää sen olevan ekologisempaa kuin monilla muilla, niin parantamisen varaa on aina. Löysin silti paljon asioita, joita taloudessamme tehdään jo oikein. Käsittelen niitä osissa, antaen mahdollisimman yksityiskohtaisia ja käytännönläheisiä vinkkejä.

...

Ensimmäisenä siis vuorossa pyykinpesu, meidän kaikkien elämää sulostuttava asia, ja kenties vähiten rasittava kotityö. Nytkin on kone pyörimässä ja voin bloggailla tässä samalla. :)

1. Muinoin köksän tunnilla taidettiin opettaa, että pese kaikki eriväriset erillään ja justiinsa pesulapun mukaan. Ja pah. Ei tulisi ikänä täysiä koneellisia tässä taloudessa, jos noudattaisimme muinaisia ohjeita. Seurauksena pitäisi ostaa lisää vaatteita, jotta olisi päällepuettavaa pyykkipäiviä odotellessa. Sepä vasta olisi ekologista.

Meillä pestään erillään ainoastaan valkoinen pyykki, jotta se ei harmaantuisi värikkäiden ja tummien seassa. Valkopyykille käytämme myös eri pesuainetta, ja tuo iso, aikoinaan ilmaiseksi kaupasta saatu pesuainepönikkä on kestänyt jo ties kuinka kauan. Uskon näin pidentäväni valkoisten vaatteiden elinkaarta-> ekologisuutta!

2. Kaikki tumma ja kirjava pyykki pestään meillä yhdessä, ja 40 asteessa, pesulapun ohjetta ignooraten. Näin ollaan tehty jo kolmisen vuotta, eikä vaatteiden käyttöikä ole siitä lyhentynyt. Tietysti jotkut villa ja silkki ovat asia erikseen, mutta emme juurikaan omista sellaisista materiaaleista tehtyjä vaatteita. 40 asteessa peseminen rasittaa ympäristöä vähemmän kuin kuumempi pesuvesi. Mitä kuumemmalla peset, sitä enemmän kuluu energiaa pesuveden lämmittämiseen. 40 astetta on myös hellävarainen vaatteille, mutta silti aivan tarpeeksi tehokas.

3. Käytämme pikapesuohjelmaa. Maailman sivu ja Afrikassa edelleenkin pestään kaikki vaatteet käsin, joten lika lähtee kyllä vähemmälläkin kuin puolentoista tunnin linkouksella. Säästä siis sähköä ja aikaa!

4. Pesemme vain täysiä koneellisia. Poikkeuksena ovat isännän urheilukamppeet, jotka pestään silloin tällöin hikisinä ja ällöttävinä yksinään koneessa. Mutta silloinkin on ehdotonta painaa koneesta alas se puolen koneellisen namiska. Jatkuva puolityhjien koneellisten peseminen on hirveää energianhukkaa. (Yksinasujille vinkiksi: pitäkää vaatteidenpesubileet kavereiden kanssa!)

5. Pidä huolta pesukoneestasi. Tätä ei ehkä moni tule ajatelleeksi, mutta pesukonekin likaantuu, ja sen käyttöikää voi pidentää perinpohjaisesti puhdistamalla. Nykyisen pesukoneemme ikää en edes tiedä, mutta on se kohtuullisen moderni kone. Saimme sen aikoinaan kaveriltani, joka oli saanut sen tädiltään.

Noin vuosi sitten pesukone alkoi olla tosi ällöttävässä kunnossa, täynnä ruskeaa limaa ja likaa. Etsin netistä ohjeet pesukoneen puhdistamiseen, ja pian olinkin apteekissa ostamassa sitruunahappoa. Sitruunahappopesu sinällään ei räjäyttänyt likaa pois, mutta sen ansiosta lika oli tosi helppo pyyhkiä pesurummusta. Viimeistelin pesukoneen pesun pyörittämällä koneen vielä kertaalleen etikan kera. Käytämme nykyään myös zeoliititonta eli savetonta pesuainetta, ja eipä ole tullut ällöjä kertymiä pesurumpuun.

...

Siinäpä se meidän arkemme osalta, kertokaa, jos teillä on vielä lisää vinkkejä!

Huomion kiinnittäminen pyykinpesuun voi tuntua merkityksettömältä ja tylsältä tavalta taistella ilmastonmuutosta vastaan, mutta se on kaikkea muuta! Muistattehan, että hotelleissakin aina pyydetään jättämään pyyhe lattialle, jos sen haluaa vaihdettavan. Muutoin käytetään samaa pyyhettä koko vierailun ajan, koska se on ekologista. Pyykin peseminen vie tässä maailmassa älyttömästi energiaa ja vettä, joten asiaan kannattaa paneutua.

torstai 28. heinäkuuta 2011

"Kasvukipuja. Mutta mikä on vaihtoehto? Että ei kasva?"

Viimeisin kirjoitus vanhasta blogista, juuri ennen Norjan tapahtumia.
...

heinäkuu 21., 22:00

olen viime aikoina lukenut kaksi toisiaan hyvin tukevaa kirjaa aika lailla samasta aiheesta. ensin luin tyylikkään köyhäilyn taidon ja sitten ekovuoden manhattanilla. ne herättivät hyvin paljon ajatuksia, sellaisia, joita en toivo hukkaavani. seuraa epätieteellistä vertailua ja pohdintaa.

tyylikkään köyhäilyn taito ja ekovuosi manhattanilla ovat kolikon kaksi eri puolta. molemmissa on kyse turhan tavaran ja tuhlailun välttämisestä. tyylikäs köyhäily kehottaa downshiftaamiseen huonon taloustilanteen vuoksi, siksi, että kohta sinulla ei kuitenkaan ole varaa kaikkeen siihen, mitä aiemmin ajattelit välttämättä tarvitsevasi. parasta siis vain hyväksyä se ja elää täyttä elämää pienemmin kustannuksin. kyse on siis asenteenmuutoksesta, henkilökohtaisista ratkaisuista sinun itsesi vuoksi. siinä samalla sattumalta tulee eläneeksi ympäristöystävällisemmin.

kirjaa on melko leppoisaa ja viihdyttävää lukea. se kääntää joitakin totuttuja ajatusmalleja päälaelleen, kuten että on hölmöä käydä ravintolassa syömässä tai kuntosalilla kuntoilemassa, kun kotona voi tehdä edullisemmin hyvää ruokaa ja puistossa juosta ja voimistella sydämensä kyllyydestä. kyse on ennen kaikkea siitä, mikä oikein onkaan tyylikäs ja älykäs tapa elää. itsehillintä on merkki älystä ja tyylistä. vastustamalla kiusauksia eli ostamalla ja tuhlaamalla vähemmän osoitat olevasi älykäs ja tyylillä elävä ihminen. jos nämä äskeiset lauseet tuntuvat hölmöiltä, niin täytyy muistaa, että kirjan kirjoittaja on saksalainen kreivi, jonka suku on mennyt sosiaalista ja taloudellista alamäkeä viimeiset viisisataa vuotta. (mutta aatelisnimi ja -arvo pysyvät!) kirjoittaja oli itse menestyvä journalisti vielä muutama vuosi sitten, mutta lama teki tepposensa. kreivi on varmasti ollut tottunut statussymboleiden täyttämään elämään, mutta nyt hän on ilomielin luopunut siitä ja haluaa jakaa muillekin vinkkinsä hitaamman, täyteläisemmän elämän elämiseksi. kreivi on aina kreivi, köyhänäkin?

ekovuosi manhattanilla lähtee paljon suuremmista ympyröistä. ilmastonmuutoksesta, vääjäämättä lähestyvästä ekokatastrofista ja pienen ihmisen näennäisestä voimattomuudesta planeettansa tuhoutumisen edessä. beavanin perhe päättää elää vuoden ajan mahdollisimman minimaalisin päästöin ja hiilijalanjäljin. ekovuosi manhattanilla on kuin trilleri ihmisen kamppailusta itseään syövää kulutusyhteiskuntaa ja jätevuoria vastaan. se on huikeaa luettavaa. koe on niin henkilökohtainen ja kaikenkattava, että kirjan lukeminen tuntuu lähes tirkistelyltä.

parasta on se, että beavan elää kuten saarnaa. mies, joka elää vuoden ilman vessapaperia, saa kertoa homo consumeriksille viiltäviä tosiasioita ilmastonmuutoksesta ja meidän toimiemme vaikutuksista siihen. koin monta ahaa-elämystä lukiessani. ensinnäkin sen, miten naurettavaa on loukkaantua, jos joku esittää sinulle mahdollisuutta muuttaa elämäntapojasi ympäristöystävällisemmiksi. jumankauta sinä ihminen, joka yksityisautoilet, roskaat lajittelematta, porsastelet lihansyömisellä päivittäin ja kaappisi ovat täynnä turhaa roinaa, tiedätkö edes, miten helppoa olisi tehdä toisin? beavan muistuttaa, että yhteiskunta koostuu ihmisistä. ihmiset eli yksilöt tekevät valinnat, joiden mukaan elävät. on aivan turha huruutella bensaa ilmoille ja valitella, että on se ilmastonmuutos kurja juttu, harmi ettei sitä voi estää.

beavan kirjoittaa niin kiihkeästi ja voimaannuttavasti yksilöiden mahdollisuuksista vaikuttaa planeettamme tulevaisuuteen, että lukiessani haukoin henkeäni. ihminen on älykäs eläin, mutta tyhmentyy jatkuvasti nähdessään tuhansia mainoksia päivittäin. oikeasti meillä on kaikki päätäntävalta elämäntapojemme suhteen, ja yhteenliittyessämme se valta vain kasvaa.

(tässä vauhkotessani tein melkein päätöksen pyöräillä koko elokuun työmatkani. voi luoja tarvitsen siihen voimaa, niin henkistä kuin fyysistäkin. myönnän olevani joissain asioissa hyvin mukavuudenhaluinen.)

minä ihailen ihmisiä, jotka elävät hyvin. usein he ovat myös onnellisempia kuin homo consumerikset, koska omatunto on kevyempi ja elämä täydempää, luonnollisempaa ja oikeampaa. beavanien perhe-elämä joka paikkaan pyöräilyineen, itsetehtyine kasvisruokineen ja kynttilänvalossa käytyine pitkine keskusteluineen kuulosti monin kohdin aivan ihanalta.

ehkä suurimmat oivallukset syntyivät lapsia koskien. 2-vuotias lapsi on elämänsä aikana käyttänyt 4000 kertakäyttövaippaa. todellinen jäteongelma, mutta myös kemikaaliongelma. lapsiin imeytyy kemikaaleja kaikkialta sairaasta kertakäyttöympäristöstämme ja teollisesta ruoastamme. rintamaito on täynnä kemikaaleja, koska ihminen on ravintoketjun huipulla, minne myrkyt kasautuvat kaikkialta alemmista ketjun osasista. lasten sairastama astma on hälyttävissä määrin yleistynyt. kun minä olin lapsi, ei kellään ollut astmaa. mutta asuinkin maalla tuppukylässä ja söin kotiruokaa. menin talvisin potkukelkalla kouluun, herranjestas sentään.

minua surettaa suuresti, että en todennäköisesti pysty tulevaisuudessa turvaamaan lapselleni yhtä puhdasta lapsuutta, kuin mitä itselläni oli. vanhempani eivät varmaankaan edes erityisesti yrittäneet sellaista kohdallani, niin vain kävi reilut kaksikymmentä vuotta sitten paljon helpommin kuin nykyään.

ymmärrän niin hyvin tuoreita vanhempia, jotka saavat ekoherätyksen.
saisitpa sinäkin.

...

otsikon kasvukivut viittaavat muutokseen elämäntavoissamme ympäristöystävällisempään suuntaan. vaihtoehto olla kasvamatta ei ole vaihtoehto lainkaan.

Kohti uutta ja parempaa



kuva: babyboomeradvisorclub.com

Kädet voi kahlita, henkee voi uhkaa,
Kirjat voi polttaa, ruumiit voi tuhkaa,
Suut voi tukkia, vapauden riistää
Haudalle kukkia, ja syytteet voi kiistää

Mutta ajatusta ei voi tappaa

Rauhan voi rikkoa, silmät voi puhkoa
Polvet voi murskata, kaulat voi katkoa
Vapaan voi vangita, tyrmän kiinni muurata
Sellin ovet sulkea, elävältä haudata

Kädet voi kahlita, henkee voi uhkaa,
Kirjat voi polttaa, ruumiit voi tuhkaa,
Suut voi tukkia, kielet voi kieltää
Mutta ajatusta ei voi tappaa

Ajatusta ei voi tappaa

Ajatusta ei voi tappaa

Herra Ylppö&Ihmiset: Tappouhkaus

...

Tervetuloa uuteen blogiini, hyvät ihmiset. "Ajatusta ei voi tappaa" on hyvä motto. Näinä aikoina tuo kuolematon ajatus liittyy rauhaan, rakkauteen, inhimilliseen lämpöön ja suvaitsevaisuuteen. Niiden puolesta minä taistelen. Taistelen kirjoittamalla. Tule mukaan matkaan.