perjantai 23. maaliskuuta 2012

"En hyväksy mielipidettänne, mutta tulen kuolemaani saakka puolustamaan teidän oikeuttanne ilmaista se."

Oras Tynkkynen on yksi sankareistani:


"Monella kollegalla tässä salissa on vahva kristilliseen tai muuhun maailmankatsomukselliseen vakaumukseen perustuva arvopohja, ja haluan tässä yhteydessä tehdä selväksi, että arvostan ja kunnioitan tätä arvopohjaa erittäin paljon. Olen kansanedustajana valmis tekemään kaikkeni, jotta teidän arvojanne kunnioitetaan ja niitä ei tässä maassa poljeta. Keskustelussa on kuitenkin tärkeä tehdä ero oman henkilökohtaisen vakaumuksen ja lainsäätäjän roolin välillä. Kerron yhden esimerkin, joka toivottavasti avaa tätä eroa vähän paremmin: Olen itse ollut koko ikäni absolutisti. En ole käyttänyt mitään laillisia tai laittomia päihteitä. En juo alkoholia, en polta tupakkaa, en juo edes kahvia. Musta tee on kaikkein vahvin aine, jota käytän, ja sitäkin harkiten ja kohtuudella. Olen tietysti päätynyt tähän henkilökohtaiseen ratkaisuun sen takia, että pidän sitä perusteltuna ja järkevänä. Pidän päihteetöntä elämäntapaa hyvänä ratkaisuna. Mutta tästä henkilökohtaisesta vakaumuksestani ei seuraa se, että minulla lainsäätäjänä olisi oikeus tai mahdollisuus velvoittaa muita ihmisiä elämään samalla tavalla kuin mihin itse olen päätynyt. Vapaassa maassa en voi estää toisia ihmisiä valitsemasta toisenlaista elämäntapaa heidän oman vakaumuksensa perusteella, vaikka itse pidänkin omaa elämäntapaani ja omaa vakaumustani hyvinkin järkevänä ja kannatettavana.

Sama pätee uskonnolliseen vakaumukseen ja avioliittolakiin. Uskonnonvapaus takaa jokaiselle meistä suomalaisista vapauden ajatella niin, että avioliitto kuuluu vain miehelle ja naiselle. Uskonnonvapaus ja vapaan yhteiskunnan kansalaisoikeudet takaavat meille jokaiselle mahdollisuuden päättää siitä, kenen kanssa avioidumme vai avioidummeko ollenkaan. Kukaan lainsäätäjä ei voi pakottaa ketään meistä menemään naimisiin vastoin tahtoaan sellaisen ihmisen kanssa, jota ei itse halua ottaa avioliittoon. Mutta vastaavasti vapaassa maassa kenelläkään meistä ei lainsäätäjänä ole oikeutta sanella toisille, minkälaisia valintoja he omassa parisuhteessaan tekevät. Kenelläkään meistä lainsäätäjänä ei ole oikeutta kieltää toista ihmistä menemästä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa vain sen takia, että itse katsoo, että haluaa olla naimisissa vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Vapaassa yhteiskunnassa meillä jokaisella on oikeus meidän omaan vakaumukseemme, mutta meillä kenelläkään ei ole oikeutta pakottaa muita ihmisiä toimimaan vain meidän oman henkilökohtaisen vakaumuksemme mukaisesti."

Tasa-arvoisen avioliittolain vastustamiseksi ei ole olemassa yhtäkään oikeutettua väitettä.