Yritän nyt lyödä kehiin kaiken tietotaitoni Pekka Haaviston puolesta. Toisaalta myös sen puolesta, että joka ikinen äänioikeutettu käyttäisi kallisarvoista oikeuttaan valita maallemme kasvot seuraaviksi kuudeksi vuodeksi. Sinun äänesi on tismalleen samanarvoinen kuin minun, Björn Wahlroosin, Tarja Halosen tai Antti Tuiskun. Mielestäni on rikos jättää äänestämättä. Äänestit sitten ketä tahansa, niin olet äänestänyt oikein, kunhan olet itse varma, että äänesi on mennyt oikeaan osoitteeseen.
Minun ja Pekan tiet ovat ristenneet jo kauan. Oikeastaan siitä lähtien, kun lapsena tiedostin, että ministerinä on joku, jolla on sama sukunimi kuin minulla. Lapsena tietysti uskoin ja luulin, että olisimme jotenkin sukua, ja se tuntui hienolta. No, emme ole. Mutta Pekka Haavisto jätti jo silloin pienen jäljen tulevan äänestäjän mieleen, ja ilolla olen vanhemmiten seurannut hänen poliittista taivaltaan.
Olikohan se joskus keväällä, kun Haaviston presidenttiehdokkuudesta alettiin tosissaan puhua. Olin jo silloin riemuissani ja tiesin välittömästi, kenelle ääneni menisi. Tarvittaisiin ihme, että löytyisi joku pätevämpi ja minulle sopivampi ehdokas. Haavisto itse totesi, ettei lähde ehdolle vain vihreiden riveistä, vaan haluaa tuekseen laaja-alaisen kansalaisvaltuuskunnan. Tuollaista liikehdintää oli kuitenkin jo silloin siinä määrin, että hän saattoi lähteä ehdolle. Kesällä asia virallistettiin ja Haavistosta tuli ensimmäinen kilpaan mukaan ilmoittautunut.
Siitä lähtien, yhä kiihtyvällä tahdilla, ovat Haaviston kannattajat uurastaneet suosikkinsa puolesta kerätäkseen lisää ääniä hänen taakseen. Itse olen joutunut jopa hillitsemään intoani klikkailla linkkejä facebookiin, koska tiedän sellaisen toiminnan ärsyttävän joitakin ihmisiä. Olen myös kerran alentunut vetoamaan mahdollisiin Arhinmäen kannattajiin, jotta vaihtaisivat ehdokastaan samaa arvomaailmaa edustavaan toiseen vaihtoehtoon. Sellaista ei pitäisi tehdä, olen siitä pahoillani. Jokainen valitsee ehdokkaansa itse. Epävarmoihin ja politiikasta kiinnostumattomiin ihmisiin on helpoin vedota, ja heidänlaistensa vuoksi nettikampanjointia harrastan. Parhaiten Haaviston puolesta puhuu tietenkin hän itse vakuuttavalla olemuksellaan, hienoilla vuorovaikutustaidoillaan ja asiantuntevuudellaan.
Pekka-hurmos on mahtavaa seurattavaa! Sillä on kiivetty jo gallupeiden kakkoseksi, vaikka gallupit eivät vaaleja ratkaisekaan. Pekan äänestäjät tuntuvat netin temmellyskentilläkin olevan kuin Pekka itse: rauhallisia, fiksuja, hyvätapaisia, mukavia ihmisiä. Kaikkialta Suomesta, kaiken ikäisiä, kaikista elämäntilanteista, kaikista ammateista, kaikenlaisista puoluetaustoista. Pekasta tykkäävät niin nuoret, mummot, naiset, miehet, vähemmistöjen edustajat, kulttuurivaikuttajat kuin yönsä huonosti nukkuvat porvaritkin. Yönsä huonosti nukkuvat siksi, että porsasporvarit toki äänestävät kursailematta Niinistöänsä vailla kritiikkiä. Omantunnon vielä omaavat ovat heränneet ajattelemaan, että meillä olisi muutakin, ehkä jopa tärkeämpää ajateltavaa kuin omaisuus ja sen kartuttaminen.
Meillä olisi tämä planeetta ja sen säilyttäminen lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Elinympäristömme turvaaminen vaatii niin ekologista kuin eettistäkin osaamista. Pekalla on juuri nämä kaksi raudanlujaa vahvuutta muiden hyvien ominaisuuksiensa lisäksi. Hän ratkoo työkseen mitä pahimpia konflikteja maailman vaarallisimmilla alueilla. Hän oli mukana perustamassa Vihreitä. Suomella ei ole varaa käpertyä kuoreensa aikoina, joina päätetään koko maailman tulevaisuudesta. Meillä on oltava keulakuva, jolla on hyvä verkosto ja joka on hyvä verkostoitumaan aivan joka puolella, niin pienissä kuin suurissakin saleissa. Ihminen, joka välittää aidosti tulevaisuudesta ja siitä, että se on hyvä meille ihan jokaiselle.
Pekan vahvoihin argumentteihin kuuluu, että konfliktit tulisi pyrkiä ratkaisemaan niiden syntymäpaikassa. Tähän tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä, jolloin konflikteista maailman äärissä tulee meidän kaikkien asia. Jos vetäydymme niiden ratkaisusta, niin löydämme kyllä edestämme sen, minkä olemme jättäneet taaksemme. Kolmannen maailman ongelmat ovat alun perinkin suuressa määrin teollistuneiden maiden ahneuden aiheuttamia, joten olisi silkkaa sikailua jättää heidät oman onnensa nojaan ja päälle päätteeksi todeta, että tänne ette muuten tule. Mädäntykää vaan sinne pakolaisleireillenne. Maailma ei voi jatkaa tällä tiellä. Hyvinvointi ei voi loputtomiin polarisoitua eli jakautua näin räikeän epätasaisesti.
Rauhanturvaaminen ja konfliktien ratkaisu neuvottelemalla ovat Suomen osaamisaluetta, jota kannattaa viedä maailmalle. Sillä voimme turvata tulevaisuutta ja olla edelläkävijöitä. Tähän ei Natoa tarvitse välttämättä sotkea. Pekkakin on enemmän YK:n miehiä.
Haavisto piti mainion uudenvuoden puheen, joka on löydettävissä Youtubesta. Iloksenne linkitän sen tietenkin tähän. Puheesta käy ilmi lukuisa joukko muita Haavistolle tärkeitä aiheita rauhanrakentamisen ja ympäristön lisäksi. Eniten sydäntäni lämmittivät sanat kulttuurin ja koulutuksen puolesta sekä hyvinvoinnin epätasaista jakautumista ja kiusaamista vastaan. Haavisto on hieno puhuja, mutta sen lisäksi hän on tekijä. Ympäri maailman arvostettu sellainen. Kielitaitoinen, miellyttävä ja edustava ihminen.
Tämän 25-vuotiaan lastentarhanopettajan ja esikoistaan odottavan naisen ääni menee Haavistolle, koska minun Suomeni on paremman tulevaisuuden Suomi. Ympäristöystävällisempi, suvaitsevaisempi Suomi. Lasten Suomi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti