Viimeisin kirjoitus vanhasta blogista, juuri ennen Norjan tapahtumia.
...
heinäkuu 21., 22:00
olen viime aikoina lukenut kaksi toisiaan hyvin tukevaa kirjaa aika lailla samasta aiheesta. ensin luin tyylikkään köyhäilyn taidon ja sitten ekovuoden manhattanilla. ne herättivät hyvin paljon ajatuksia, sellaisia, joita en toivo hukkaavani. seuraa epätieteellistä vertailua ja pohdintaa.
tyylikkään köyhäilyn taito ja ekovuosi manhattanilla ovat kolikon kaksi eri puolta. molemmissa on kyse turhan tavaran ja tuhlailun välttämisestä. tyylikäs köyhäily kehottaa downshiftaamiseen huonon taloustilanteen vuoksi, siksi, että kohta sinulla ei kuitenkaan ole varaa kaikkeen siihen, mitä aiemmin ajattelit välttämättä tarvitsevasi. parasta siis vain hyväksyä se ja elää täyttä elämää pienemmin kustannuksin. kyse on siis asenteenmuutoksesta, henkilökohtaisista ratkaisuista sinun itsesi vuoksi. siinä samalla sattumalta tulee eläneeksi ympäristöystävällisemmin.
kirjaa on melko leppoisaa ja viihdyttävää lukea. se kääntää joitakin totuttuja ajatusmalleja päälaelleen, kuten että on hölmöä käydä ravintolassa syömässä tai kuntosalilla kuntoilemassa, kun kotona voi tehdä edullisemmin hyvää ruokaa ja puistossa juosta ja voimistella sydämensä kyllyydestä. kyse on ennen kaikkea siitä, mikä oikein onkaan tyylikäs ja älykäs tapa elää. itsehillintä on merkki älystä ja tyylistä. vastustamalla kiusauksia eli ostamalla ja tuhlaamalla vähemmän osoitat olevasi älykäs ja tyylillä elävä ihminen. jos nämä äskeiset lauseet tuntuvat hölmöiltä, niin täytyy muistaa, että kirjan kirjoittaja on saksalainen kreivi, jonka suku on mennyt sosiaalista ja taloudellista alamäkeä viimeiset viisisataa vuotta. (mutta aatelisnimi ja -arvo pysyvät!) kirjoittaja oli itse menestyvä journalisti vielä muutama vuosi sitten, mutta lama teki tepposensa. kreivi on varmasti ollut tottunut statussymboleiden täyttämään elämään, mutta nyt hän on ilomielin luopunut siitä ja haluaa jakaa muillekin vinkkinsä hitaamman, täyteläisemmän elämän elämiseksi. kreivi on aina kreivi, köyhänäkin?
ekovuosi manhattanilla lähtee paljon suuremmista ympyröistä. ilmastonmuutoksesta, vääjäämättä lähestyvästä ekokatastrofista ja pienen ihmisen näennäisestä voimattomuudesta planeettansa tuhoutumisen edessä. beavanin perhe päättää elää vuoden ajan mahdollisimman minimaalisin päästöin ja hiilijalanjäljin. ekovuosi manhattanilla on kuin trilleri ihmisen kamppailusta itseään syövää kulutusyhteiskuntaa ja jätevuoria vastaan. se on huikeaa luettavaa. koe on niin henkilökohtainen ja kaikenkattava, että kirjan lukeminen tuntuu lähes tirkistelyltä.
parasta on se, että beavan elää kuten saarnaa. mies, joka elää vuoden ilman vessapaperia, saa kertoa homo consumeriksille viiltäviä tosiasioita ilmastonmuutoksesta ja meidän toimiemme vaikutuksista siihen. koin monta ahaa-elämystä lukiessani. ensinnäkin sen, miten naurettavaa on loukkaantua, jos joku esittää sinulle mahdollisuutta muuttaa elämäntapojasi ympäristöystävällisemmiksi. jumankauta sinä ihminen, joka yksityisautoilet, roskaat lajittelematta, porsastelet lihansyömisellä päivittäin ja kaappisi ovat täynnä turhaa roinaa, tiedätkö edes, miten helppoa olisi tehdä toisin? beavan muistuttaa, että yhteiskunta koostuu ihmisistä. ihmiset eli yksilöt tekevät valinnat, joiden mukaan elävät. on aivan turha huruutella bensaa ilmoille ja valitella, että on se ilmastonmuutos kurja juttu, harmi ettei sitä voi estää.
beavan kirjoittaa niin kiihkeästi ja voimaannuttavasti yksilöiden mahdollisuuksista vaikuttaa planeettamme tulevaisuuteen, että lukiessani haukoin henkeäni. ihminen on älykäs eläin, mutta tyhmentyy jatkuvasti nähdessään tuhansia mainoksia päivittäin. oikeasti meillä on kaikki päätäntävalta elämäntapojemme suhteen, ja yhteenliittyessämme se valta vain kasvaa.
(tässä vauhkotessani tein melkein päätöksen pyöräillä koko elokuun työmatkani. voi luoja tarvitsen siihen voimaa, niin henkistä kuin fyysistäkin. myönnän olevani joissain asioissa hyvin mukavuudenhaluinen.)
minä ihailen ihmisiä, jotka elävät hyvin. usein he ovat myös onnellisempia kuin homo consumerikset, koska omatunto on kevyempi ja elämä täydempää, luonnollisempaa ja oikeampaa. beavanien perhe-elämä joka paikkaan pyöräilyineen, itsetehtyine kasvisruokineen ja kynttilänvalossa käytyine pitkine keskusteluineen kuulosti monin kohdin aivan ihanalta.
ehkä suurimmat oivallukset syntyivät lapsia koskien. 2-vuotias lapsi on elämänsä aikana käyttänyt 4000 kertakäyttövaippaa. todellinen jäteongelma, mutta myös kemikaaliongelma. lapsiin imeytyy kemikaaleja kaikkialta sairaasta kertakäyttöympäristöstämme ja teollisesta ruoastamme. rintamaito on täynnä kemikaaleja, koska ihminen on ravintoketjun huipulla, minne myrkyt kasautuvat kaikkialta alemmista ketjun osasista. lasten sairastama astma on hälyttävissä määrin yleistynyt. kun minä olin lapsi, ei kellään ollut astmaa. mutta asuinkin maalla tuppukylässä ja söin kotiruokaa. menin talvisin potkukelkalla kouluun, herranjestas sentään.
minua surettaa suuresti, että en todennäköisesti pysty tulevaisuudessa turvaamaan lapselleni yhtä puhdasta lapsuutta, kuin mitä itselläni oli. vanhempani eivät varmaankaan edes erityisesti yrittäneet sellaista kohdallani, niin vain kävi reilut kaksikymmentä vuotta sitten paljon helpommin kuin nykyään.
ymmärrän niin hyvin tuoreita vanhempia, jotka saavat ekoherätyksen.
saisitpa sinäkin.
...
otsikon kasvukivut viittaavat muutokseen elämäntavoissamme ympäristöystävällisempään suuntaan. vaihtoehto olla kasvamatta ei ole vaihtoehto lainkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti