Vaaliteemoja jaossa!

Ajattelin, että olisin sulkenut tämän asiakirjan salaisiin arkistoihin neljäksi vuodeksi. Siihen asti, kun aion itse asettua ehdolle kunnallisvaaleihin. Sitten tajusin, että mullahan on niin mahtavia ideoita, että olisi rikollista pitää ne itsellään jakamisen sijasta. Kukaan ei häviä mitään, jos näitä toteutettaisiinkin jo aikaisemmin.

Kyse on siis kunnallisvaaliteemoistani. Niistä, joilla ratsastaisin, jos olisin ehdolla tänä syksynä. Elämäntilanteen ollessa kuitenkin vähän epäsuotuisia sille, että voisin politikoida niin täysivaltaisesti kuin haluan, jättäydyn vielä leikistä. Onpahan sitten hiottu huippuunsa kampanjat! Mulla on tässä ollut ruhtinaallisesti aikaa pohtia kaupunkini epäkohtia ja niihin ratkaisuja.

Tällaisiin asioihin olen tähän mennessä kiinnittänyt huomiota:

1) Kantovälineellä ilmaiseksi vauvan/pikkulapsen kanssa bussissa. 

Jos lastenvaunuilla jo pääsee ilmaiseksi, niin miksei sitten kantoreppujen ja -liinojen kanssa? Lastenvaunujen ilmaisuus ei voi johtua vain siitä, että keskeltä bussia on vaarallista ja bussilinjoja myöhästyttävää tulla maksamaan kyytinsä vaunujen odottaessa.

Mielestäni kyse on myös poliittisesta kädenojennuksesta lapsiperheille. Ilmainen bussikyyti lastenvaunuille, huoltajalle ja mukana oleville pikkulapsille on merkittävä kynnyksen alentaja liikkeelle lähtemisen suhteen. Neljän seinän sisälle jäävät pikkulasten vanhemmat ovat viimeinen asia, mitä haluamme. Kotivanhemmat tarvitsevat päivittäistä annosta ihmisten ilmoilla olemisesta. Mikä onkaan kaupungilta fiksumpaa kuin antaa ilmainen kyyti harrastuksiin, kauppaan, kirjastoon, neuvolaan, puistoon tai kyläilemään ystävän luokse? Todella edullinen tapa edesauttaa kotiäitien ja -isien mielenterveyden säilymistä! Hienoa!

Olisi helppoa suoda sama etuoikeus myös lastaan kantorepulla tai -liinalla kuljettaville. Näitä välineitä käyttävien joukko on pieni, mutta voisi jopa hieman kasvaa, jos hekin pääsisivät bussilla ilmaiseksi. Itse olen monesti läpikäynyt seuraavan ajatusketjun: Olisi kiva käydä kauempana kirpparilla - Sinne on tyhmää mennä vaunujen kanssa ahtaasti sompailemaan - No olishan meillä tuo kantoreppu - Mutta sitten pitää maksaa bussista - Enkä jaksa kävellä perille asti kuusikiloinen punnus kantorepussa - Enpä sitten mene sinne kirpparille.

Tällaista punnitsemista on autottoman kotiäidin arki. Voi kuulostaa tyhmältä ajatusketjulta, mutta muutaman kuukauden univelat tekevätkin hallaa ajattelulle. Lopputulemani tässä vaaliteemassa on kuitenkin se, että elämän helpommaksi tekeminen pienten lasten vanhemmille on pelkästään plussaa kaikille. (Ja ketä käpypersettä nyt yleensä lastenrattaat busseissa haittaavatkin, niin hänkin voittaisi tällä sen, että rattaiden määrä saattaisi vähentyä busseissa, kun liinankin kanssa pääsisi ilmaiseksi.)

2) Järjestettyä kesäleikkitoimintaa kaupungin leikkipuistoihin. 

En ole ainakaan törmännyt tällaiseen Tampereella. Se ei tarkoita, etteikö sitä silti olisi jossain määrin. Minä haluaisin kuitenkin, että Tampereellekin tulisi Porin nerokas malli Mukiloista, kaupungin järjestämistä kesä- ja heinäkuun ajan kestävistä, ohjatuista leikkikerhoista puistoissa. Mukilassa tarjotaan lapsille keksi ja mehua omaan mukiin, siitä nimi Mukila. Olen itse viettänyt kaksi kesää Mukilan ohjaajana ja minulla on niistä kesistä hyviä muistoja. Työ oli puolipäiväistä, joten palkka ei ollut kummoinen. Kustannukset kaupungille eivät siis myöskään olleet korkeat...

Mukila oli käyttäjilleen ilmainen, mutta sinne piti ilmoittautua lomakkeella, jotta ohjaajilla oli tiedossa lasten yhteystiedot. Toiminta oli tarkoitettu 4-10 -vuotiaille lapsille, ja sitä oli maanantaista perjantaihin klo 10-13.30. Mukila tarjoaa vanhemmille henkireiän kesällä asioiden hoitamiseen tai lepohetkeen. Mukila toimii kätevänä lapsenvahtina muutaman tunnin. Ohjaajina oli useimmiten alan opiskelijoita, eli lähihoitaja-, sosionomi-, lastentarhanopettaja- tai luokanopettajaopiskelijoita. Ainakin itselleni Mukila antoi kullanarvoista kokemusta lastenohjaamisesta ja toiminnan suunnittelusta.

Ohjattu toiminta leikkipuistossa kokoaa kaupunginosan lapsia kesällä yhteen ja luo yhteisöllisyyttä. Kesäleikkitoiminta on hyvin matalan kynnyksen avoin varhaiskasvatuspalvelu. Mukila antaa mainiota oman alan työkokemusta heille, jotka tähtäävät opiskeluillaan työhön lasten parissa. Kustannukset ovat matalat, sillä tilat ja välineet ovat valmiiksi olemassa, eivätkä mehut ja keksit paljoa maksa. Matalista palkkakustannuksista taisinkin jo mainita. Konsepti on briljantti, enkä ymmärrä, miksei se ole Tampereella käytössä. Helsingissäkin järjestetään kesäisin puistoruokailua.

3) Liikuntakerhoja koulupäivän jälkeen iltapäiväkerhoiän ylittäneille koululaisille.

Vähän samaa rataa kuin kohdassa 2). Kaupunki voisi tehdä yhteistyötä oppilaitosten kanssa, jotta alan opiskelijoita saataisiin pitämään leppoisia hyvän mielen liikuntakerhoja 3.-6. -luokkalaisille. Tästä kerhonohjausurakasta saisi opintopisteitä ja palkkaa. Kerhoa voisi olla kerran tai kaksi viikossa koulun tiloissa. Kaikki toiminta, mikä lyhentää koululaisten pitkiä, yksinäisiä iltapäiviä, on hyvästä. Vielä parempi, jos se on ilmaista. Opiskelijoiden hyödyntäminen ja heidän hyötymisensä projektista taas on ihan parasta.

4) Päteviä sijaisia päivähoitoon. 

Voin sanoa tietäväni jotakin Tampereen päivähoidon nykytilasta. Vaikka se on päättäjien lempisäästökohteita, ei sieltä saisi nipistää yhtään. Päinvastoin, sinne kaivataan kipeästi lisää resursseja. Päivähoidon henkilökunta tekee suunnattoman arvokasta työtä, ja heillä on oikeus saada tehdä työnsä hyvin. Työtä ei voi tehdä hyvin, jos on jatkuva kiire.

Sairaslomista ja uupumisesta syntyy helposti noidankehä; jos sijaisia ei joko palkata lainkaan, vaikka heitä tarvittaisiinkin, tai sijaiset ovat pystymetsästä repäistyjä pökkelöitä. Näin kun on useasti näreet päiväkodin arjessa. Valitettavasti. Koita siinä sitten luottavaisin mielin jättää pikku Jani-Petterisi aamulla hoitoon, kun ryhmän ainoan tutun ja turvallisen työntekijän silmäpussit roikkuvat jo polvissa asti.

Tampereen päivähoidossa on käytössä VIP-sijaisia, jotka ovat päteviä, tietyn alueen päiväkoteja tarpeen mukaan kiertäviä sijaisia. Käytäntö on hyvä, mutta riittämätön. Esimerkiksi vasta valmistuneita lähihoitajia soisi rekrytoitavan lisää näihin pesteihin. VIP-sijaisia tarvittaisiin vähintään tuplamäärä lisää nykyiseen verrattuna.

...


Sellasta! Saatan päivittää listaa, kunhan saan lisää neronleimauksia. Vaaliteemani siis keskittyisivät pitkälti lapsiin ja lapsiperheisiin, mutta heitähän riittää. Lasten äänitorvena toimiminen on minulle muutoinkin sydämen asia. Täytyy pitää melua niiden puolesta, joilla ei ole rahaa lobata itse päättäjiä.