maanantai 22. elokuuta 2011

Reseptivihkon sivu 2

Lauantai-iltana tein muhkean ja hyvän iltapalan: pieniä lohkoperunoita, paistettua lohta ja jogurttikastiketta. Joku salaatti tuohon kylkeen olisi ollut jees, mutta ei sattunut kaapista löytymään.

Välihuomautuksena, että iltapalamme ovat aina välillä etelä-eurooppalaisen muhkeita, koska toinen meistä on kolmivuorotyössä ja iltavuorojen jälkeen meillä on ko. päivän ainoat yhteiset hetket ennen nukkumaanmenoa. Ne hetket on mukava viettää yhdessä pöydän ääressä. Niinpä minun tulee tehtyä ateriaa vastaavia iltapaloja aina silloin tällöin. Mutta ne reseptit:

Lohkoperunoiden pikkuserkut (2:lle suuriruokaiselle)

10-15 pientä perunaa
1 dl oliiviöljyä
2-3 valkosipulin kynttä
chiliä ja rosmariinia maun mukaan (paljon!)

Pilko perunat kahtia ja mahdollisesti taas kahtia. Kunhan saat söpöjä, pieniä lohkoja, suunnilleen samankokoisia. Lorota öljy kulhoon ja murskaa sekaan valkosipulinkynnet. Lisää perunat, kääntele perunoita kulhossa. Mieluiten käsin, niin saat parhaat fiilikset ruoanlaitosta... Lisää mausteet ja sekoittele perunoita kulhossa vielä reipas tovi. Lado perunat pellille leivinpaperin päälle. Kaada ylijäänyt mausteöljy päälle, jos oot oikein härski tyyppi. Meikä on. Paista perunoita 175 asteessa 30-45 minuuttia, riippuu palasten koosta ja tykkäätkö kuinka ruskeista perunoista.


Hyvin Iso Paistettu Kalanpala (2:lle)

1 lohifile, ei nyt sentään liian suuri
3 rkl sitruunamehua
merisuolaa
rakuunaa
1 rkl jotain potkuisaa maustekastiketta, käytin Amazonin vihreää kastiketta

Laita kala maustumaan jo pari tuntia ennen paistamista. Itse annoin kalan hengailla mausteissansa käärepaperinsa päällä keittiön työtasolla, mutta en tiedä mitä kaikkia hygieniasääntöjä rikoin.

Maustoin näin: pyörittelin suolamyllystä jonkin verran suolaa kalan päälle, mutta laitoin päälle myös kokonaisia merisuolakiteitä. Kala ei ime itseensä määräänsä enempää suolaa, joten liian suolaista kalaa et voi tehdä. (Muutoinkin mausteita on oltava reilusti, jos haluat niistä kalaan makua. Esim. tuo Amazon-kastike on hävyttömän tulista ja kirpeää, mutta noinkin suurissa määrin kalaan laitettuna se ei edes puskenut lopputuloksessa läpi.) Suolan jälkeen heitin päälle runsaasti sitruunamehua, sitten kuivattua rakuunaa ja lopuksi Amazon-kastiketta. Vähän sopii kalanpalaa hieroa ja taputella mausteidenlaiton jälkeen. Mutta ei kovakouraisesti. (Sitruuna alkaa hapollaan välittömästi kypsyttää kalaa ja tekee sen rakenteesta hauraamman.) Kalanpalaa kannattaa myös käännellä, jotta saa mausteet sinne selkäpuolellekin.

TÄRKEÄÄ: Juuri ennen paistamista PYYHI mausteet huolella pois kalan pinnasta. Juuri niin. Muutoin saat paistetulle kalallesi pohjaan palaneen, mustan maustekerroksen. Nami. Kas siksi, rakas lapsi, kalasi joutui muhimaan pari tuntia mausteissa ennen paistamista. :)

Laita kala ensiksi epäsuomupuoli (se pinkki, lihaisa) pannulle päin, melko kuumalle pannulle (4:lle). Näin saat mukavan paistopinnan epäsuomupuolelle. Paista muutama minuutti, vaihda sitten selkäpuoli alaspäin. Itse tarvitsin kaksi lastaa kääntämisen avuksi. Pysyi kasassa! Kypsymistä voit seurata fileen sivusta, paistuneen kalan raja kiipeää vähitellen ylöspäin. Voit tiputtaa lämpöä loppua kohden. Kala on siitä hieno raaka-aine, että maistuu hyvältä sekä ylikypsänä, kypsänä että pikkuriikkisen roseenakin. Paistamisessa ei voi siis kauheasti feilata!


Hätähousun jogurttikastike

1 1/2 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl valkosipulista salaatinkastiketta
1 rkl pestoa
pippuria
1 tl juoksevaa hunajaa

Sekoita kaikki ainekset yhteen, viimeiseksi hunajaa ohuena norona. Lisäile aineksia maun mukaan, jogurtti- ja kermaviilikastikkeiden kanssa voi säätää loputtomiin. "Vähän vielä yrttiä, vähän vielä sinappia, ahaa, nyt ripaus pippuria..."

HUOM. Mitat ovat noin-tasoa, en mittaile ruokaa laittaessani juurikaan. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti